SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Kiellettyä hedelmää
Laatija Harrastelija
Julkaistu 09.04.2002 15:44:00
Teksti
Kerroin teille kuinka tutustuin ensikertaa naisen ihanaan ruumiseen. Olin silloin 15 vuotias ja olin viettämässä kesää mummolassa. Siellä oli muitakin sukulaisia kuten tätejä, setiä ja serkkuja. Varsinkin minulle oli tärkeää tavata serkkujani, koska minulla ei ollut omia sisaruksia. Erityisen ihastunut olin samanikäiseen tyttöserkkuuni Mirkaan. Mirka oli sellainen iloinen tyypillinen maalaistyttö, jonka kanssa minulla synkkasi hyvin.

Olimme pienestä pitäen leikkineet yhdessä. Viihdyimme toistemme seurassa. Huomasin heti kun tapasimme, että Mirka oli saanut muotoja viimeisen vuoden aikana. Ennen hänen rintansa olivat olleet hädin tuskin erotettavissa, mutta nyt ne erottuivat selvinä kumpuina. Leikimme kokopäivän serkusten kanssa erilaisia leikkejä, mutta lopulta olimme niin väsyneitä, että menimme nukkumaan.

Koska olimme maalaistalossa, missä oli paljon tilaa niin meillä lapsilla oli omat huoneet ja vanhemmilla omat. Minulla oli jopa huone, missä olin ainoana nukkumassa. Laitoin yöpuvun päälle ja menin nukkumaan. Hetken kuluttua kuulin hiljaisten askelten ääntä. Huomasin, että Mirka oli tulossa huoneeseeni. Se ei ollut yhtään outoa, koska niin oli tapahtunut ennenkin. Sillä tykkäsimme jutella toistemme kanssa.

Hän tuli pelkässä pyjamassa samaan sänkyyn ja sanoi, että sopiiko että tulen tänne. Totesin tähän, että sopii. Juttelimme kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan väliltä. Jossain vaiheessa sivusimme tyttö ja poikaystävä asiaa. Mirka kysyi, että onko minulla tyttöystävää, johon vastasin että ei ole. Mirka sanoi, että hänelläkään ei ole. Minä heitin sitten ihan vitsilläni, entä seksikumppania?

Mirka ei tajunnut heittoa, vaan punastui ja sanoi soperrellen, että hän on vielä neitsyt. Yritin keventää tunnelmaa ja sanoin että niin minäkin. Hän kysyi sitten, että minkälaisista tytöistä pidän? Luettelin jotain ominaisuuksia ja kerroin että minäkään ole vielä päässyt suutelua pidemmälle suhteissani. Mirka heitti tähän, että haluaisinko minä oppia tuntemaan naista? Nyökkäsin, vaikka en tajunnut mitä hän tarkoittaa.

Yhtäkkiä Mirka nousi polvilleen ja veti yöpukunsa päänsä yli. Hänellä ei ollut alla muuta kuin pikkuhousut. Joten näin heti hänen ihanat teinirintansa. Mirka sanoi, että saan koskettaa niitä, jos hänkin saa tutkia minua. Nyökkäsin, vaikka tunsin että tämä ei ole oikein, niin en voinut vastustaa kiusausta. Käteni meni hitaasti Mirkan rinnoille ja oi kuinka pehmeät ne olivat. Puristelin niitä käsilläni, kun Mirka sanoi että tuo ei tunnu kovin hyvältä.

Lopetin puristelun ja kysyin mitä hän haluaisi minun tekevän. Hän sanoi, että nännit ovat herkkiä alueita, että koskettele niitä. Vähän ajan kuluttua Mirka sanoi, että hänkin haluaisi päästä tutkimaan. Otin ensin paidan pois ja sen jälkeen pyjamani housut. Kaluni oli jo täydessä mitassa. Mirka tähän sanoi, että ompa se iso, kun hänen isolla veljellään se on paljon pienempi. Selitin hänelle, että pojan kiihottuessa se kasvaa. Olin laueta melkein heti kun Mirka alkoi hyväillä penistäni. Hänen kätensä ahkerasti liukuivat kaluni ympärillä.

Mirka kysyi pidänkö tästä ja vastasin pitäväni. Hän otti pikkuhousunsa pois ja levitti haaransa ja sanoi, että tutki sinä puolestaan tätä. En ollut ennen nähnyt tytön pillua näin läheltä, joten tutkin hyvin tarkaan sitä. Huomasin Mirkankin kiihottuvan minun hipelöidessäni hänen alapäätään. Tajusin, että halusin työntää kaluni tuohon ihanan pilluun. Tiesin, että seksi serkun kanssa ei olisi toivottavaa, mutta haluni olivat suuremmat.

Yritin ensin lähestyä Mirkaa, mutta hän torjui minut, joten tiesin, että minun pitäisi kiihottaa häntä vielä. Aloin suutelemaan hänen rintojaan ja näin kuinka hänen silmänsä menivät kiinni. Samaan aikaan käteni hipelöi hänen pilluaan. Tiesin, että Mirka olisi niin kiimassa, että hänkin haluaisi yhdyntää. Menin Mirkan päällä ja levitin hänen jalat levälleen. Ensimmäinen työntö ei onnistunut, mutta Mirka ohjaili penistäni kädellään oikeaan paikkaan. Tunsin kuinka kaluni meni ja rikkoi Mirkan immenkalvon rikki. Siitä tuli verta ja Mirka pelästyi ja sanoi, että hän haluaa lopettaa.

Minä olin kuitenkin vielä kiihottuneessa tilassa, joten pyysin häntä tyydyttymään käsillä. Hän teki työtä käskettyä ja ei kestänyt kauaakaan kun laukesin Mirkan käsille. Sänky oli yltäpäältä veressä ja spermassa, joten aamulla olisi vaikeaa selittää mitään. Mutta se oli senajan murhe, olin lauennut ensikertaa naisen kädestä, olkoonkin että hän oli serkkuni.

Tämän jälkeen meillä ei ollut enää seksuaalista kontaktia välillämme, vaikka ystäviä olimmekin. En kuitenkaan ikinä unohda ensimmäistä kokemusta naisen ruumista.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä



pikadeitti






© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.