Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Rankka Vappu 1
Laatija
Janttu
Julkaistu
09.05.2003 23:29:00
Teksti
Rankka Vappu 1
Olen Jenni 16 vuotias lukiolaistyttö. Oon 173 cm pitkä ja painan sellaset 58 kg. Mulla on aika pitkät ja melko tummat hiukset. Silmät on ruskeat. Haluisin kertoa mun kauheesta vapusta teille Vapusta opin ainakin itse että ei pitäisi ryypätä! Oikeastaan vappu alkoi ihan hyvin. Aattona oli bileet yhden kaverin luona. Valmistauduin bileisiin tietty pitkään ja juomatkin olin saanut kaverien kautta hommattua. Heti koulun jälkeen kävin suihkussa ja aloin laittaan hiuksii ja meikkaan. Siinä tietysti vierähti aikaa. Oltiin muutaman kaverin kanssa päätetty laittaa tänä vappuna päälle seksikkäät vaatteet ihan kiusataksemme sinne bileisiin tulevia jätkiä. Niinpä pistin päälleni mustat pienet pitsi stringit. Olin tätä varten ja kai hiukan kesän bikiniaikaakin varten juuri viikonloppuna siistinyt myös tuon alapään karvoituksen. Tunsinkin siinä pelkissä stringeissä oloni aika seksyksi. Rintsikoita en laittanut ollenkaan vaan pistin pelkän pienehkön olkapäät paljaaksi jättävän ja melko tiukan topin päälleni. Rintani eivät kylläkään ole mitenkään isot vaan sellaset B-kupit, mutta nännit näkyi kuitenkin aika hyvin topin läpi. Sitten pistin vielä päälleni lyhyen minihameen. Jalkaan olin ajatellut tietty vielä kohtuullisen korkeakorkoisia korkkareita.
Sitten alkoikin olla lähdön aika. Hain mun juomat jääkaapista ja menin eteiseen. Pistin korkkarit jalkaan ja puin vielä päälleni pitkän takin että ei tulisi ulkona kylmä kun nyt vapun säät ei kauhean lämpimiä olleet. Kävelin varmaan n. 15 minuuttia kaverin luo ja soitin ovikelloa. Paikalla olikin jo suurin osa porukasta, myös mun parhaat frendit Lotta ja Henna. Me mentiin Lotan ja Hennan kanssa olohuoneeseen istumaan ja juttelemaan. Avattiin tietty juomatkin. bileissä olleet jätkät hiukan katto meitä kun oltiin kaikki laitettu seksyjä vaatteita päälle. ilta oli tosi hauska. Stereot pauhasi koko illan ja me juteltiin ja juotiin. Myöhemmin illalla me alettiin olemaan jo aika humalassa ja päätettiin tosissamme kiusata jätkiä siellä bileissä. Me sitten alettiin kolmistaan tanssii tosi seksikkäästi ihan toisissamme kiinni ja vähän siinä toisiimme kosketeltiinkin. Yhdessä vaiheessa iltaa, joku pisti hitaita soimaan ja totta kai jätkät haki meitä tanssiin. Mä tanssin yhden ihan kivan jätkän kanssa ja kun se rupesi hiukan mua koskettelemaan mä en estellyt. Se puristi mun peppua ja ruvettiin suutelemaan. vedettiin oikein kunnon kielarit. Heti kun hitaat loppui mä kuitenkin lähin taas juttelemaan taas kavereitteni kanssa. naureskeltiin että mahtoikohan ne jätkät luulla saavansa jotain. Siinä kymmenen aikoihin multa loppui juotava ja hetken päästä kyllästyin bileisiinkin. Olin kai sen verran humalassa että päätin lähteä vielä kaupungille ja yrittää johonkin baariin sisään. En mä yleensä mihinkään ole päässyt, mutta ei se siinä kännissä mieleen tullut. Mä en edes huomannut sanoa Lotalle ja Hennalle mitään.
Menin yhden k-18 diskon ulkopuolelle. Sinne oli aika pitkä jono, mutta jäin kuitenkin jonottamaan. Tietysti kun pääsin ovelle niin multa kysyttiin papereita, mitä mulla ei tietenkään ollut joten en päässyt sisään. Olin juuri lähdössä poispäin ja ajattelin lähtee kotiin kun joku koski mua olkapäälle. Käännyin katsomaan ja siinä oli tosi söpö poika tai mies oikeastaan. Se sano olevansa Jere ja kysyi että kiinnostaisiko mua lähteä yksiin kotibileisiin, kun en baariinkaan päässyt. Se sanoi et siellä on paljon porukkaa ja juotavaa riittää varmasti. Jos olisin ollut selvempi olisin varmaan ajatellut selkeämmin ja kieltäytynyt. Jere oli mua selvästi vanhempi. Itse asiassa se kertoi myöhemmin olevansa 27. Lisäksi enhän mä edes tiennyt ketään bileistä. Mua kuitenkin vitutti sen verran että en päässyt baariin ja että juomat oli loppu että sen enempää miettimättä suostuin. Jere otti meille taksin ja me lähettiin ajamaan sinne bileisiin. Taksissa Jere jo tarjosi mulle taskumatista jotain viinaa. Se maistui tosi pahalle, mutta otin kuitenkin pari pientä hörppyä. Taksissa Jere kyseli multa kaikkea ja kertoi myös jotain itsestään. Jossain vaiheessa matkaa Jere alkoi myös kehuu mua kauniiksi ja laittoi kätensä mun takin peittämälle säärelle. Matka taksilla sinne bilepaikalle kesti varmaan 20 minuuttia, mutta lopulta oltiin perillä. Se talo oli tosi suuri, ainakin 3 kerroksinen. Kaikki valot oli talossa päällä ja musa pauhasi ulos asti. Naapureita ei näkynyt olevan kovinkaan lähellä kun muita valoja ei näkynyt. Talo oli sisältäkin aivan upea. Siellä oli tosi suuri olohuone ja ainakin 5 makuuhuonetta sekä paljon muita huoneita. Jere esitteli mut kun mentiin sisään ja kierrätti vielä talossakin. Ekassa kerroksessa oli jopa suuri saunaosasto uima-altaineen. Saunassa oli silloin jo porukkaa ja mua hiukan hämmästytti kun näin siellä muutamia jätkiä ja yhden muijankin uimassa alastomina. Itse asiassa en oikein osannut olla tuijottamasta niitten jätkien munia. Itse asiassa kun tarkemmin ajattelin tuo tyttö siellä saunassa oli varmaan ainoa muu tyttö siellä bileissä. Se tyttökin oli varmasti mua ainaki 5-6 vuotta vanhempi. Kaikki miehetkin siellä oli selvästi mua vanhempia varmaan jotain 25-30 vuotiaita tai jopa hiukan yli.
Sisään mennesä kun olin ottanut takkini pois oli Jere viheltänyt ja sanonut että mä olin sen mielestä tosi seksikäs. Kierroksen ja esittelyiden jälkeen me sitten Jeren kanssa parkkeerattiin sinne olohuoneeseen ja Jere haki meille juomaa. Jere toi mulle siideriä ja vielä punaviiniä. Kierroksen aikana olin huomannut kuinka monet niistä miehistä oli katsellut mua pitkään. Olin varmaan juonut ainakin pari kolme siideriä lisää, kun porukka alkoi vetämään paukkuja vapun kunniaksi ja totta kai ne mullekin tarjosi ja juotti isoja paukkuja. Aloin olemaan tosi kännissä. Jere haki taas jotain juomaa ja kun se tuli takaisin mun viereen istui se ihan mun lähelle. Jere kuiskasi jotain mun korvaan, mutta mä en oikeen kuullut tai sitten kännistä johtuen en vain ymmärtänyt. Sitten Jere pisti käden mun ympärille ja laski toisen mun reidelle. Jere alkoi hiukan hyväilee mun reittä ja suuteli mua poskelle. Taas se kuiskasi jotain mun korvaan ja sen käsi alkoi nousta mun reittä ylemmäs nostaen samalla hamettani mukana. Jere alkoi suutelemaan mua suulle ja mä en vastustellut. Itse asiassa vastasin aika rohkeasti sen suudelmiin. Jeren toinen käsi hyväili mun rintaa topin läpi ja toinen oli jo melkein mun jalkovälissä ja oli nostanut minihameen tosi ylös. Yhtäkkiä Jere nosti mut olkapäälleen ja kantoi mut yhteen makuhuoneista. Mun hame oli noussut niin ylös että varmaan kaikki siellä olohuoneessa olleet näkivät mun stringit ja pepunkin.
Makuhuoneessa Jere laski mut selälleen sängylle ja tuli mun viereen. Jere alkoi taas suutelemaan mua. Mulla pyöri päässä ja aloin kai hiukan olemaan kiihottunutkin. Jeren toinen käsi hakeutui mun jalkoväliin ja nosti hametta ylöspäin. Sitten tunsin Jeren sormet mun pimpillä. Jere hyväili mua stringien läpi. Se tuntui ihanalta. Samalla Jere nosti toisella kädellä mun toppia ja paljasti pienet rintani. Jere hyväili niitä ja antoi mulle kiihkeitä kielareita. Sitten Jere suuteli mun rintoja ja imi hellästi nännejä. Jeren sormet oli siirtäneet mun stringejä sivuun ja nyt Jere jo hieroi mun märkää ja paljasta pillua. äkkiä Jere lopetti. Jere riisui housunsa ja paitansa. Katselin siinä hiukan pelokkaasti ja samalla kai ihaillenkin Jeren lihaksikasta vartaloa. Jere tuli takaisin mun viereen ja alkoi riisumaan mua. Se otti ensin mun topin pois ja sitten riisuin äkkiä myös mun hameen ja stringit. Makasin nyt siinä sängyllä aivan alasti mua yli 10 vuotta vanhemman miehen edessä ihan kännissä ja kiihottuneenakin. Jere otti mun jaloista kiinni ja levitti niitä aika paljon. Jere sanoi että mun pillu näyttää tosi ihanalta ja se haluisi nuolla mua. Mä vaan nyökkäsin kun en muutakaan keksinyt. Jere tuli mun jalkojen väliin ja alkoi nuolemaan mua. Se kosketti ensin kevyesti kielellä mun häpyhuulia ja kehui kuinka ihanalta mun pillu maistuu. Sitten Jere alkoi nuolemaan mua kiihkeästi. Jere nuoli mun pillua ja välillä otti häpyhuulen suuhunsa imi ja venytti sitä. Jere työnsi välillä kielen mun sisääni ja nussi mua kielellään. Mä olin tosi kiihoittunut. Yhtäkkiä kuulin kuinka huoneen ovi kävi. Huoneeseen tuli kaksi uutta miestä. Ennen kuin ehdin tehdä mitään huomasin pari salamavalon välähdystä ja tajusin että ne oli ottaneet musta ja Jerestä ainakin kaksi kuvaa. Olin ihan kauhuissani kun ajattelin että ne oli ottaneet musta kuvia joissa olin alastomana ja mies nuolemassa mun pillua. Miehet kävi äkkiä mun käsiin kiinni ja piti mua paikallaan. Miehet kysy Jereltä että ei kai ne tulleet liian aikaisin ja Jere vastasi että ei ollenkaan. Jere sanoi että nyt on ihan hyvä vaihe kun tämä pikku huorakin alkaa olemaan jo aika kiihottunut ja niin kännissä että ei pysty enää vastustamaankaan. Kaverit naureskeli siihen että kohta tyttö saa niin paljon kyrpää että paikat on hellinä vielä viikon. Mä olin ihan kauhuissani, mutta en päässyt siitä mihinkään lähtemäänkään kun kaverit piti musta kiinni ja Jere vaan jatkoi nuolemista…..
* Tästä tuli aika pitkä ja alku oli hiukan hidastempoinen, mutta toisessa osassa varmaan päästään jo rankempaan menoon. Mikäli kiinnostusta Jennin vappu kokemuksien lukemiselle esiintyy niin varmaankin jatkoa seuraa.