Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Tositarinat
Otsikko
Jatkoilla
Laatija
Joonas
Julkaistu
31.7.2003 15:09:00
Teksti
Jatkoilla
Tämä tapahtuma tapahtui pari kuukautta sitten. Oli aika tavallinen lauantai-ilta ja päätin mennä parille oluelle läheiseen kuppilaan.
Kuppilaan päästyäni suunnistin baaritiskille ja tilasin tutulta baarimikolta oluen. Hörpin oluttani ja katselin ympärilleni tarkastaakseni baarin naistilanteen. Hetken katselun jälkeen totesin, ettei hääviltä vaikuttanut ja syvennyin jälleen olennaiseen eli oluen nautiskeluun. äkkiä tunsin kosketuksen olkapäässäni ja kuulin hennon naisäänen kysyvän ”Lähtisitkö tanssimaan ?” Käänsin katseeni kysyjään ja tarkastelin häntä. Kysyjä oli nuorehko ehkä noin 25-vuotias neito jolla oli vahvasti meikattu naama ja vaaleat hiukset. Tytöllä oli päällään todella avonainen paita tai pikemminkin toppi josta näkyi hyvin hänen naurettavan suuret rintansa ”Silikonia, hyi hitto” ajattelin. Jalassaan tytöllä oli kireä nahkainen minihame joka oli mielestäni aivan liian pieni. Meinasin ensiksi kieltäytyä mutta sitten muistin baarin sen iltaisen naistarjonnan joten suostuin.
Tanssilattialla soi jostain syystä pelkät hitaat ja tyttö painoi itseään kokoajan minua vasten. Hänen pulleat rintansa painuivat minua vasten ja värähdin kun tunsin kuinka luonnottomat ne olivatkaan. Tyttö tarttui käteeni ja ohjasi sen takamukselleen. Hieroin hänen pakaroitaan hellästi. Parin tanssin jälkeen tyttö ehdotti, että tulisin hänen luokseen jatkoille. Normaalisti olisin kiinnostunut mutta haistoin tässä helpon panon ja eipä minulla oikein ollut valinnanvaraakaan kuten jo aikaisemmin mainitsin. Lähdimme baarista ja suuntasimme kulkumme hänen asunnolleen.
Heti kun olimme päässeet asunnolle tyttö hyppäsi syliini ja suuteli minua ahnaasti. Vastasin suudelmaan mutten kovinkaan intohimoisesti. Tyttö johdatti minut makuuhuoneeseen jossa riisuuduimme nopeasti. Katselin tyttöä hänen rintansa olivat aivan kuin ilmapallot. Ne olivat täysin elottoman näköiset. Laskeuduin alemmas aikomuksenani hieman nuolla tyttöä. Painoin pääni hänen haaroihinsa mutta muutin mieleni kun haistoin hänen pillustaan nousevan hajun. Kuin ihmeenkaupalla sain pidettyä kaiken sen mitä olin tänään syönyt sisälläni ja siirryin suutelemaan hänen vatsaansa. Painoin sormeni hänen sisäänsä ja ohjasin peukaloni hänen klitorikselleen. Pyöritin peukaloani ja hieroin sillä klittaa. Etusormessani, joka oli hänen sisällään, ei tuntunut minkäänlaista kiristystä. Katsoin tyttöä hän oli taivuttanut päänsä taakse ja huokaili nautinnosta joten jatkoin. Kosketin toisella kädelläni tytön rintaa ja puristin sitä varovasti. Pyörittelin peukaloani voimakkaasti ja työntelin sormeani nopeammin tytön sisään. Tunsin kuinka hän jännittyi ja kiljui saadessaan voimakkaan orgasmin. Vedin sormeni hänen sisältään ja sanoin tytölle meneväni hakemaan takkini taskusta kondomin. Tyttö hymyili raukeana ja nyökkäsi. Suuntasin vessaan jossa pesin käteni huolellisesti saippualla ja sain kuin sainkin hajun katomaan. Otin takkini taskusta kondomin ja runkkasin hiukan kaluani, että saisin sen täyteen erektioon, koska tiesin ettei tuon naisen viehätysvoima riittäisi siihen. Rullasin kondomin paikoilleen ja menin takaisin makuuhuoneeseen. Siellä tyttö olikin jo valmiina perse pystyssä. ”Hyvä” ajattelin mielessäni ”Ehkä pillu tuntuisi kireämmältä takaapäin asennossa. ” Asetuin naisen taakse ja survaisin suurehkon kaluni hänen sisäänsä. Nain nopeasti ja mietin ”Voi luoja, että osaa olla löysä. Onkohan tämä tyttö ollut jokin lätkäjoukkueen kiertopalkinto tai jotain.” Tyttö ulvoi kiimaisena nautinnosta, kun siirsin toisen käteni hänen alleen ja hieroin klitorista jälleen voimakkaasti. ”Tule jo, tule jo.” Ajattelin mielessäni ja lopulta tyttö sai jälleen orkun. Vedin kaluni hänen sisältään. Tyttö makasi huohottaen sängyllä. Sanoin meneväni käymään keittiössä ja tyttö huokasi jotain vastaukseksi. Otin hiljaa vaatteeni lattialta. Heitin kortsun roskikseen ja sulloin kivikovan kaluni takaisin housuihini otin takkini ja häivyin.
Matkalla kotiin ajattelin: ”Voi helvetti minkälaista ajantuhlausta. Tämänkin ajan olisin voinut käyttää vaikka nukkumiseen tai jonkin hyvän elokuvan katsomiseen.” Kotiin päästyäni menin heti suihkuun jossa viivyinkin todella pitkään. Suihkun jälkeen painuin suoraan nukkumaan.
On sanomattakin selvää, että tämän tapauksen jälkeen naimahalut meni pariksi viikoksi, mutta tarinan opetuksena olkoon se, että tekevälle sattuu =). Onneksi en tämän jälkeen ole törmännyt samanlaisiin tapauksiin ja nyt osaan katsoa paremmin kenen mukaan lähden vai lähdenkö ollenkaan.