SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit

Kiimaiset videot
Klikkaa yltä ja runkkaa pornoleffaa katsoen

Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Yllätystä kerrakseen
Laatija anni22
Julkaistu 5.8.2003 2:37:00
Teksti
Istuskelin sohvalla, selaillen teksti-tv:ltä jotain tapaa tappaa aikaa, kun Jari oli vielä töissä. Kesäloma oli loppumassa ja muutaman viikon kuluttua pitäisi palata tenttien ja luentojen pariin. Mutta nyt nautiskelin joutenolosta, ja siitä tosiasiasta että oli ensitapaamisemme vuosipäivä. Aina ennen Jari oli sen muistanut jollain erikoisella tavalla, joten poikkeusta tuskin olisi luvassa. Kuulin avainten rapisevan ovessa, ja pomppasin pystyyn, kiirehdin avaamaan oven ennen kuin Jari ehti edes kääntää kahvaa. Hyppäsin mieheni kaulaan, ja suukotin hänen ihanaa kaulaansa ja niskaansa kuin ne olisivat maailman makeinta sokeria. Jari katseli minua hämmästyneenä, ja kysyi mikäs minut nyt niin iloiseksi tekee, vastasin rehellisesti että maailman ihanin mies, jota rakastan suunnattomasti.
Siirryimme sisään, ja Jari näytti edelleen hiukan hämmentyneeltä. Epäilys syttyi omaankin mieleeni, ja kysyin häneltä, muistiko hän mikä päivä tänään on?
Sain vastaukseksi tiistain, ja katseeni häntä kohtaan viileni monella kymmenellä asteella. Hän katseli epätoivoisen näköisenä hetken ja kokeili varovasti: ”syntymäpäiväsihän on vasta lokakuussa?” En voinut uskoa korviani, Jari oli aina muistanut kaikki tärkeät päivät, ja nyt jostain syystä hän oli unohtanut sen tärkeimmän. Olisin voinut raivota hänelle ja heittää saman tien ylitöihin vaikka viikoksi, mutta sen sijaan otin kasvoilleni tutun murjotusilmeeni ja suorastaan syöksähdin sohvalle ristien käteni rintani päälle mahdollisimman mielenosoituksellisesti. Jari riisui rauhassa ulkovaatteet päältään ja käveli luokseni olohuoneeseen. Käänsin pääni poispäin hänestä ja tuhahdin äänekkäästi. Hän ei ottanut niskojeni nakkelua minkäänlaiseen huomioon, vaan siirtyi selkäpuolelleni ja laittoi kätensä kaulani ympäri, painaen kevyen suukon niskaani. "Minua ei noin helposti lepytetä, senkin hamesankari" tivahdin ja nostin hänen kätensä pois, jatkaen kapinaani. Jari ei edelleenkään välittänyt vastusteluistani, vaan laittoi kädet uudestaan ympärilleni, nyt vyötärölleni. Hänen sormensa kulkivat hiljakseen vatsallani, kun tuo ihana suu painoi jälleen uuden suudelman, tällä kertaa poskelleni.
En vaivautunut enää nostamaan käsiä pois, käänsin vain pääni jos mahdollista, vielä vaikeamman näköiseen asentoon. Jari jatkoi hellimistään heltiämättä hetkeksikään
Hänen sormensa vaelsivat paitani ja farkkujeni välisellä paljaalla iholla, ja sain muutaman kokeilevan suudelman lisää niskalleni ja kaulalleni. Sitten hän yllättäen nousi ylös ja lähti kävelemään pois, kohti makuuhuonetta. Odottelin hetken, ja ajattelin jo huutaa jotain inhottavaa, mutta kun Jarista ei kuulunut mitään lähes minuuttiin, uteliaisuus voitti...

   Nousin ylös sohvalta ja astelin hämärään makuuhuoneeseen jonka ainoa valo oli kesäinen aurinko suodattuneena tummien sälekaihtimien läpi. Kurkistin huoneeseen, ja samassa vahvat kädet tarttuivat minua lanteilta ja heittivät minut sängylle. Jari makasi nyt päälläni, pitäen käsiäni suorina, ilkikurisesti hymyillen. "Nyt, kulta rauhoitutaan" hän sanoi, äänellä joka sopi täysin tuohon ilmeeseen. Katselin hetken Jaria silmiin ja päätin että antaa miehen kokeilla mitä sillä on mielessä. Jari asettui polvilleen päälleni, painaen käteni tiukasti patjaa vasten. Hän nappasi selkänsä takaa mustia kankaanpalasia, jotka näyttivät olevan paksua satiinia. Mietin hetken ja kun hän nappasi toisen käteni otteeseensa ja alkoi sitoa sitä sänkymme kulmaan, tiesin tasan tarkkaan mitä oli tapahtumassa. Jari ei enää puhunut sanaakaan, vaikka kyselin häneltä mitä mies oikein meinasi. Hän vain sitoi ranteeni kevyesti kiinni sänkyyn, ja siirtyi sitten toiseen käteen. Kun molemmat käteni olivat kiinni sängyssä, hän nousi seisomaan ja katseli minua hetkisen. Sitten hän totesi puoliksi itsekseen "paita saa mennä, mutta farkut ei" Katsoin häntä hetkisen kummastuneena, kunnes hän yhtäkkiä siirtyi jalkopäähäni, kumartui ylleni ja alkoi avaamaan farkkujani. Hitaasti, nappi kerrallaan hänen sormensa tekivät aivan viatonta asiaa ja vaikka tämä mies ei edes ollut käytännöllisesti katsoen koskenut minuun, aloin jostain syystä tuntea kihelmöivää oloa sisälläni. Viimeinenkin nappi aukesi, ja Jari nykäisi farkut jalastani rivakalla liikkeellä. Sitten hän otti jalastani kiinni, ja sitoi myös sen nilkasta kiinni sänkyyn. Toisen jalan kohtalona oli sama asia, ja nyt makasin vanhalla sängyllämme, kaikista neljästä raajasta kiinni sidottuna. Vaikka olo oli jopa hieman kiusaantunut, aiheutti se silti outoja väristyksiä. Jari ei antanut asian häiritä itseään, vaan nousi ylös ja riisui paitansa pois, paljastaen treenatun ylävartalonsa silmilleni ahmittavaksi. Tuo vartalo oli asia josta moni nainen olisi antanut mitä tahansa, ja se oli ollut minun yksinoikeuteni jo vuosia. Komea, lihaksikas rinta ja vatsa jota hämärässä pienetkin varjot korostivat. Ihanat voimakkaat käsivarret, jotka muun vartalon tapaan olivat jo ruskettuneet loppukesää kun elettiin. Enempää Jari ei nyt riisunutkaan, vaan tuli jälleen polvilleen päälleni. Siinä hän nyt kyyhötti vatsani yllä, hymyillen ei enää ilkikurista, vaan poikamaista suloista ja valloittavaa hymyä. Hänen kätensä laskeutuivat vyötärölleni, ja alkoivat tehdä pieniä ympyröitä kylkiini ja reisiini. Hitaat ja pehmeät liikkeet tuntuivat ihollani kuin sähköiskuilta. Jari pyöritteli sormiaan ja käsiään paljailla ihonkohdillani hyvän aikaa, kunnes nousi jälleen pois. Hän kurotti yöpöydältään jotain, ja kun näin mitä kädessä oli hänen kääntyessään takaisin minuun päin kirkaisin kauhusta niin kovasti että Jarikin säpsähti taaksepäin kuin ammuttuna. Suuri terävä keittiöveitsemme kimalsi mieheni kädessä. Kun hän sitten sai kumarruttua minuun päin ja sanottua että minun ei tarvitse pelätä yhtään että hän ei ikinä satuttaisi minua, tunsin itseni hieman hölmöksi. Veitsen käyttötarkoitus kuitenkin selvisi varsin nopeasti. Jari ujutti sen paitani alle ja alkoi hitain vedoin leikkaamaan sitä rikki vatsani kohdalta. Kylmä teräs kosketti välillä ihoani, ja kun se kulki rintojeni välistä, suustani pääsi tahattomasti huokaus Vielä muutaman leikkauksen jälkeen, Jari sai paidankappaleet yltäni ja laski veitsen lattialle. Sitten hän asettui viereeni makaamaan, jatkaen kesken jäänyttä leikkiään sormilla. Nyt samat sormet hyväilivät paljasta ylävatsaani, rintojeni väliä ja yläosaa, eksyen välillä alemmas, reisiin, sääriin ja jopa jalkapohjiin
Jokainen käden liike värisytti kehoani, ja tunsin miten lämmin aalto alkoi nousta jaloista ylöspäin. Olin maailman ihanimman miehen armoilla, ja se ajatus kiihotti minua suunnattomasti.

   Jari nosti kätensä pois vartaloltani, ja asettui sängyn päätyyn, jonka ylitse jalkani roikkuivat. Hän alkoi suutelemaan varpaitani, ja en voinut olla naurahtamatta silkasta kutiamisesta. Hän ei kuitenkaan välittänyt tästä vaan jatkoi suutelemistaan ylöspäin sääriini. Molemmat jalkani saivat enemmän suudelmia kuin moni nainen saa suullensa, kun mieheni hitaasti kiduttaen nosti suudelmiaan ylöspäin. Kun hänen kosteat huulensa ja kielensä tavoittivat reiteni olin jo aivan myyty, mutta sen sijaan että hän olisi suunnistanut jalkojeni väliin, hän kiersi sen, jatkaen matkaansa kylkiini, vatsalleni ja navalleni. En edes ehtinyt huomata, että Jari oli taas napannut veitsen, kun hän yhdellä nopealla liikkeellä napsautti rintaliivini poikki, vapauttaen koskettamista kaipaavat rintani hänen hyväilyilleen. Tuskaisen hiljaa hänen kielensä lähestyi niitä, ja kun hän lopulta pyöräytti kieltään nännini ympärillä, imaisten sen sitten hellästi huuliensa väliin, olin jo kaukana tästä maailmasta. Kinusin hiljaa kuiskaten että hän aloittaisi, antaisi minulle, sillä halusin häntä enemmän kuin koskaan. Ilmeenkään värähtämättä hän vain jatkoi kiusaamistani. Rintani saivat
vuorotellen tuta tuon ihanan miehen taitavan kielen tanssivan niiden iholla, ja jokainen lipaisu, jokainen näykkäisy kohotti minua yhä lähemmäs hurmion taivasta. Sitten, hitaasti edelleen, hän alkoi laskeutua taas alaspäin. Tällä kertaa hieman suoremmin mutta yhä piinallisen hitaasti. Jälleen yhtä viiltoa myöhemmin, olivat pikkuhousuni muiden rikkinäisten vaatteiden joukossa lattialla.

   Jarin kieli jatkoi matkaansa alaspäin, ja tunsin miten hän kiersi tarkkaan ajellun karvoitukseni matkallaan kohti lemmenkoloani. Ensimmäiset nuolaisut tuntuivat välittömästi niin ihanilta, että meinasin repiä itseni väkipakolla irti siteistä tuon miehen kimppuun, mutten pystynyt. Jarin kieli liukui nyt häpyhuulieni molemmin puolin, välillä sukeltaen vain hetkeksi niiden väliin. Sama kieli nousi välillä ylemmäs, kuin kiusatakseen klitoristani joka huusi sen huomiota. pitkät ja ihanat suudelmat ja lipaisut seurasivat toisiaan pilluni vähemmän herkillä alueilla, kunnes Jari lopulta painoi sitä nappia jota olin kaivannut jo pitkään. Kun hänen kielensä pyörähti klitorikseni ympärillä maailmani tuntui räjähtävän yhdeksi suureksi ilotulitukseksi, en edes tiennyt että joku voisi tuntua noin ihanalta, mutta kun hän imaisi sen huuliensa väliin huomasin että se voi tuntua vieläkin paremmalta.
Hänen kielensä leikki nyt minulla, se leikki minun vartalollani, saaden sen sätkimään ja tärisemään tahtonsa mukaan. Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin tunsin orgasmin aaltojen nousevan ylitseni. Jos olin jo luullut että pelkkä nuoleminen oli ollut taivaallista, sen antama orgasmi vei minut suoraan seitsemänteen kerrokseen. Jari jatkoi vielä hetken, ja nosti sitten päänsä ylös ja puhui: "Nyt haluan ettet pelkää, muista että mä rakastan sua ja en ikinä tee sulle pahaa". Katsoin häntä hiukan oudosti, kun hän kurotti vielä yhden siteen, jonka hän asetti silmilleni. Tokihan minä mieheeni luotin, mutta tuntui silti turvallisemmalta että hän oli sanonut sen. Tummuus peitti näkökenttäni enkä enää tiennyt yhtään missä Jari oli. Sitten tunsin tutun paineen jalkojeni välissä, ja tiesin tarkalleen missä hän oli. Hitaasti hän painoi peniksensä sisälleni, vain sentti kerrallaan, yhä kiusaavaa linjaansa jatkaen. Hengitykseni muuttui syviksi huokauksiksi, ja tumma side vaihtui kirkkaiksi väreiksi pääni sisällä. Lopulta Jari oli kokonaan sisälläni, ja koska jalkani olivat niin levällään ja roikkuivat sängyn päädyssä en tuntenut hänestä mitään muuta kuin tuon ihanan sisälläni olevan kalun.
Muutaman kiduttavan hiljaisen vedon ja työnnön jälkeen hän alkoi kiihdyttää tahtiansa. Ja jokainen työntö, jokainen paineen muutos sisälläni tuntui ihanalta. Kaikki tunteet tuntuivat voimistuvan kun en ehtinyt katsella peilistä miltä näytän tai katsoa avonaista siivoamatonta vaatekaappia. Oli vain hänen peniksensä ja minä, minun tunteeni ja minun nautintoni. Tahti kiihtyi entisestään, ja uusi lämmin orgasmi valtasi vartaloni. Heiluin ja tärisin kuin hullu siteissäni, voihkien ja huohottaen.
Jari hidasti työntöjään ja tuli ulos minusta, ihmettelin että eikö hän aio tehdä loppuun asti. Hänen askeleensa loittonivat ja huusin hänen peräänsä.

   Kuulin oven käyvän ja vähän ajan päästä jälleen uusia askelia, jotka tulivat nyt makuuhuoneeseen. Mietin missä hän oli mahtanut käydä, mutta en kysynyt mitään. Sitten tunsin jotain kummallista jalkovälissäni. Emme olleet käyttäneet kondomia enää pitkään aikaan, mutta nyt sen kostea pinta tuntui. selvästi reittäni vasten. Pelästyin ja kysyin mitä Jari oikein aikoi? Ei vastausta, ja samassa tuo kondomin suojassa oleva kalu tuli vakoni suulle. Se oli iso, todella iso ja se työntyi sisääni rajusti, ei lainkaan niinkuin Jarilla oli tapana. Huusin puoliksi nautinnosta puoliksi pelosta ja säikähdyksestä. Huusin Jaria, mutta en saanut vastausta. Tunsin vain tuon valtavan elimen täyttävän itseni. Enkä pystynyt enää huutamaan, pystyin vain tärisemään ja riuhtomaan kun nautinnon aallot toisensa perään vyöryivät ylitseni. Ei Jari voinut tehdä tällaista. Hän oli kiltti ja uskollinen mies, hän oli sanonut inhoavansa uskottomuutta yli kaiken, ja nyt sama mies oli antanut minut jollekulle todella valtavalle oriille käyttöön. Tärisin uuden orgasmin kourissa, ja sain toisen heti perään sen loputtua. Kalu sisälläni ei osoittanut mitään hidastumisen merkkejä, kunnes lopulta vielä kahden orgasmin jälkeen se vetäytyi pois.

   Olin aivan poikki enkä tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella, sitten Jarin pehmeä ääni kantautui aivan korvani juuresta "Shh, kulta älä pelkää" Nyyhkytin puoliksi onnesta, puoliksi koko tilanteesta. Eikö häntä häirinnyt se että toinen mies oli nainut minua, ja vielä hänen edessään? nauttiko hän siitä? kuka tuo mies oli ollut? Sitten tunsin Jarin nousevan polvillensa jälleen päälleni ja nostavan siteen pois silmiltäni. Hänellä oli kädessään vyötäisille sidottava suuri tekopenis, ja hän hymyili minulle. Katsoin häntä ja tuota dildoa vuorotellen, ja sitten kaikki loksahti paikoilleen. Ei hän minua jaa, ikinä ei jakaisi. Hän oli minun ja minä hänen, kokonaan ja aina. Jari katsoi minua vielä hiukan kysyvän oloisena ja aukaisi sitten suunsa "Tuota, minä en saanut vielä, ja sinä olet siinä..."
Hymyilin ja nyökkäsin hänelle. Hän toi peniksensä kasvojeni eteen, ja painoi sen hellästi suuhuni. Imin ja maistelin tuota ihanaa rakkauden kahvaa. Pyörittelin kieltäni sen ympärillä ja imin sitä niin syvälle kuin pystyin. Jari huokaili nautinnosta, ja muutaman minuutin kuluttua hän alkoikin olla jo valmis. Hän varoitti tulevansa kohta, mutta minä ajattelin yllättää vuorostani hänet ja hymyilin vain, jatkaen tuon ihanan miehen ihanan kalun imemistä. Lopulta hän laukesi täristen suuhuni, puristaen käsillään hiuksiani ja päätäni...

   Hän laskeutui hiljaa vierelleni ja suuteli minua kevyesti. Hänen kätensä vaelsivat avaamaan solmuja kun painoimme huulemme yhteen, ja muutaman hetken kuluttua, saatoin käpertyä kultani ympärille koko vartalollani. Ranteissa ja nilkoissa oli punaiset jäljet yli viikon ajan, mutta se ei haitannut tätä tyttöä ollenkaan. Olinhan saanut ne maailman ihanimmalta mieheltä, ihanalla tavalla.

Kommentteja?

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 8.2.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä









© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.