Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Kahden miehen armoilla
Laatija
Suzanne
Julkaistu
9.7.2003 22:42:00
Teksti
Istuin sohvalla tylsistyneenä. Kotibileeni oli kovimmassa menossa, mutta minun mielialaani se ei piristänyt. olin laittautunut juhliin viimeisen päälle, kiiltävä musta toppi oli avonainen kaula-aukoltaan ja toi esiin kiinteät rintani ja tiukka, lyhyt hame korosti kauniisti lanteeni kaarta. Silti iltani oli ollut turhankin yksinäinen ja tylsä, yksikään kaksilahkeinen ei tullut tekemään tuttavuutta.
Samassa eteeni käveli tumma mies, joka yllättäen pudotti boolilasinsa lattialle nähdessään minut. kun mies kumartui nostamaan lasiaan lattialta, näin hänen katseensa nauliutuvan jalkoväliini. Siinä samassa muistin jättäneeni pikkuhousut kokonaan pois valmistautuessani illan bileisiin. Häpeissäni suljin nopeasti sääreni ja punastuin. Mies oli pitkä ja karskilla tavalla komea. Hän lähti kävelemään minua kohti ja istahti aivan viereeni. hänen vihreät silmät tuijottivat silmiini samalla kun hän itsevarmasti työnsi kätensä hameeni alle. Mies kosketti varovasti pilluani ja inahdin nautinnosta. Olin samantien märkä, enhän ollut saanut miestä aikoihin. Mies tarttui sanaa sanomatta käteeni, talutti minut makuuhuoneeseen ja heitti minut sängylle. Ajatus näin nopeasta toiminnasta epäilytti minua, mutta pilluni oli eri mieltä, kuten mieskin. "Mene kontallesi" käski mies karhealla äänellä. Näin hänen farkkujen etumuksen pullottavan. Hieman pelokkaana tottelin, enhän voisi kieltäytyäkään. Tein työtä käskettyä ja tunsin kuinka mies kääri lyhyen hameeni kokonaan ylös. "Kaunis, märkä pillu" huoahti mies kuin itselleen. Olin todellakin märkä, tunsin sen itsekin. Tunsin kuinka mies lipaisi kielellään sykkivää vakoani. Hän aloitti aivan klitoriksen ylhäältä ja veti kieltään aivaan peppureikääni asti, aivan kuin levittäen märkyyttäni entisestään. vavahtelin hänen käsittelyssään ja pilluni vaati jo kovasti jotain sisälle pantavaa.
Samassa hämärään huoneeseen tuli valon pilkahdus, ovi avattiin ja suljettiin. Huoneeseen oli tullut toinen mies. Tämä vaalea mies tuli eteeni ja avasi housunsa ja otti ison, kovan kyrpänsä käteen ja hieroi sitä varmoin ottein. Olin niin kiihottunut, että en tajunnut estellä kun tämä mies veti paitani alas ja alkoi puristella rintojani ja kiimasta kovettuneita nännejäni. Huomasin kuinka tumma mies tuli myöskin viereeni ja avasi yöpöydän laatikon. tiesin hyvin, mitä se sisälsi ja niin näytti mieskin tietävän. "Taitaa tytöllä olla täällä kivoja seksileluja" sanoi mies ilkikurisesti hymyillen ja nosti dildon ulos laatikosta ja käveli takaisin taakseni. vaalean miehen hieroessa kovaa kyrpäänsä rintoihini, kuulin kuinka tumma mies käynnisti dildon ja alkoi leikkiä klitoriksellani sen kanssa. kiemurtelin ja voihkin, halusin niin kovasti, että minua naitaisiin ja lujaa. Juuri kun olin saavuttamassa orgasmia, tumma mies siirsi dildon pilluni suulle, mutta ei työntänyt sitä vielä sisään. Vinguin ja kiemurtelin, mutta mies antoi dildon surista vain aivan pillun suulla. "Nuole mun kullia" käski vaalea mies. Hän ei odottanut vastausta vaan työnsi ison kyrpänsä suoraan suuhuni. Samalla hetkellä tunsin kuinka dildo työnnettiin tirskuvaan vittuuni aivan pohjaan asti. Huusin nautinnosta, mutta vaalean miehen kyrpä hiljensi huutoni kun hän nai suuhuni. Tumma mies työnsi dildoa edestakaisin nopeassa tahdissa ja aloin jo lähennellä uudelleen orgasmia. Juuri kun olin saavuttamassa huippuni, dildo vedettiin pois sisältäni ja sammutettiin. Inisin turhautumisesta samalla kun vaalea mies veti kullinsa pois suustani ja roiski spermansa kiinteille rinnoilleni. "Ei makeaa mahan täydeltä" naurahteli tumma mies.
Kosteuteni valui jo pitkin reisiä ja pulssini oli kiihtynyt uskomattomiin nopeuksiin. rojahdin sängylle mahalleni täysin raivostuneena ja pettyneenä. Tumma mies tuli puoli-istuvaan asentoon viereeni ja pyysi minua hieromaan rinnoillani hänen kovaa ja paksua kyrpäänsä. Hän oli jo avannut farkkunsa ja veti minut lähemmäksi. Tottelin kuin koiranpentu ja otin hänen jyskyttävän kullinsa rintojeni väliin. Mies tuijotti kiinteitä rintojani ja painoi niitä tiukasti kullinsa ympärille. Samassa kuulin kuinka takanani dildon surina alkoi taas. Vaalea mies oli siirtynyt taakseni ja alkoi silittää litimärkää pilluani dildolla. hän veti dildoa edestakaisin levittäen kosteuttani ympäri alapäätäni ja etenkin peppureikäni kohdalle. "Ala tyttö ratsastaa" käski tumma mies ja nosti minua ylemmäs. Hän veteli kyrpäänsä kädellään ja näin kuinka valtavan kokoinen se oli. "Se ei varmasti mahdu sisään.." yritin sanoa mutta mies nosti minut istumaan polvilleni hänen päälleen, levitti kahdella sormella häpyhuuliani ja tunki valtavan kyrpänsä kerralla sisään. Huusin kivusta ja nautinnosta, kun suuri kulli työntyi aivan pilluni pohjaan asti. Tumma mies piti tiukasti perseestäni kiinni ja ohjasi nopeaan tahtiin liikkeitäni. Jokainen työntö tuntui repivän minut rikki ja luulin kullin jo näkyvän kurkustani, mutta värisin ja huusin nautinnosta, jota en ollut ikinä ennen kokenut. Pian aloin jo itse hallita liikkeitäni ja nojauduin taaksepäin ratsastaen samalla lujaa. Tumma mies painoi sormensa klitorikselleni ja alkoi pyöritellä sitä taitavasti. Inisin ja huusin nautinnosta rintojeni pomppiessa työntöjen tahtiin. Samassa mies veti minut lähemmäksi itseään niin että peppureikäni näkyi takanani olevalle vaalealle miehelle. Tumma mies hiljensi rytmiä hieman ja tunsin kuinka vaalea mies työnsi värisevän dildon hitaasti peppuuni. Peppureikäni oli jo valmiiksi liukas, koska kosteuteni oli levinnyt ympäri alapäätäni. Dildo sattui hieman aluksi, mutta alkoi hetken päästä tuntua tajuttoman hyvältä. Samalla kun tumma mies nai minua pilluun, työnsi vaalea mies värähtelevää dildoa perseeseeni. Aloin tärisemään nautinnosta ja hengitykseni kiihtyi entisestään. Samassa orgasmini alkoi supistella kehossani ja huusin jo täyttä kurkkua pilluni supistellessa ison kullin ympärillä. Miehet eivät lopettaneet kuitenkaan naimistaan, vaan jatkoivat pilluni kouristellessa jatkuvasti. Tumma mies nopeutti tahtia vielä entisestään vaalean miehen tunkiessa dildoa kovempaa perseeseen ja samassa minun jo lähes menettäessä tajuntaani tumma mies tunki kyrpänsä aivan pohjaan asti ja sai sisääni. Kuumaa spermaa roiskui myös selälleni vaalean miehen puristaessaan viimeisiä tippojaan kullistaan.
Tumma mies veti kullinsa hitaasti pois sisältäni ja tunsin kuinka samaan aikaan dildo vedettin pois jo hieman kipeästä pepustani. Jäin hengästyneenä makaamaan sängylle kun miehet nostivat housut takaisin jalkaansa ja nousivat sängyltä. Tumma vilkaisi vielä minuun päin; "neidolla on helvetin kaunis ja hyvä pillu" hän sanoi. "Toivottavasti olimme hyödyksi" vaalea hymyili ja molemmat kävelivät ulos makuuhuoneestani.