| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
Luokkakokous jatkuu |
| Laatija |
Juhaniantero |
| Julkaistu |
03.04.2002 12:25:00 |
| Teksti |
Luokkakokous jatkuu
Laittauduin vähän virallisempaan juhlakuntoon. Menin jo hiukan ennen klo 20 katsomaan saliin, johon oli katettu suuri pöytä meille valmiiksi. Jäin kuitenkin baaritiskille, jossa oli toki muitakin kurssilaisia paukuilla. Siinä juttelimme ja naukkailimme keskenämme. Meistä miespuolisista oli minun lisäkseni saapunut vain Kari. Mikko oli kuulemma muuttanut Englantiin.
Naiset olivat Paulaa ja Pirjoa lukuun ottamatta kaikki paikalla. Riitta kutsui meidät pöytään. Tulivathan sieltä samalla Paula ja Pirjokin. Sattumalta kai saimme istua vierekkäin Paula toisella ja Pirjo toisella puolellani.
Ilallinen kesti pitkään ja kahvin ja konjakin jälkeen oli jo ravintolasalin puolelta alkanut kuulua orkesterin musisointia.
Ravintolassa oli joku muukin ryhmä. Näyttivät olevan jotakin lääketehtaan edustajia tai esittelijöitä. Suurin osa miehiä. Minulle hyvä, että ei yksin tai Karin kanssa tarvinnut kaikkia naisiamme hoidella tai tanssittaa.
Pirjo pyysi minua tanssimaan. Vilkaisin Paulaa ohimennen ja tämä tuntui hyväksyvän asian. Enhän minä mitään ollut Paulalle luvannutkaan joten parketille vaan.
Pirjo painautui minuun tanssiessamme hidasta kappaletta. Hän tuoksui miedolle parfyymille ja hiukan konjakille. Pirjo vihjaili muisteluhetkestä Paulan kanssa ja yritti kysellä tarkemminkin tapaamisestamme. Kyllähän Pirjo sen arvasi jo muutenkin, mitä me olimme tehneet huoneessani.
Hän hankauti tahallaan kiinni minuun ja painoi jalkoväliään minua vasten tanssiessamme pari kappaletta.
Olin minä Pirjoakin kouluaikoina nainut. Tosi kiihkeitä hetkiä oli kokemuksissamme meilläkin. Silloin ei ollut niin väliä semmoisista pitemmistä seurusteluista. Nyt kuitenkin Paula kiinnosti enemmän. Pitäis varmaan Karia vöyhäyttää Pirjon kimppuun, niin saisin olla rauhassa siltä osin. Tai esitellä jollekkin Orionin viagrakauppiaalle Pirjoa.
Nyt oli Paulan vuoro tanssiin. Ja ilta jatkui. Tarjoilu pelasi ja parhailla oli paukku tiskillä ja pöydässä yhtä aikaa. Tiskillä vihjasin Karille Pirjon tilanteesta. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että yrittäisi.
Tanssitin tietysti muitakin naisia ja varmasti heistä useampikin olisi ollut halukas muuhunkin. Emmehän oikeasti olleet vieraita toisillemme, joten vierasta saatavaa ei siten ollut kukaan meistä.
Kari vilkaisi minuun tanssittaessaan Pirjoa. Pirjo oli viehättävän näköinen ja Kari oli tämän huomannutkin jo ennen ehdotustani. Jossain vaiheessa iltaa he olivat poissa parketilta ja näkyvistä toista tuntia.
Paulaa tanssittivat myös Orionit. Sain sitten vasta varmistuksen, että näitähän nämä olivatkin.
Hän leikitteli tahallaan edustajien kanssa. Antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa, kuten sanotaan.
Mukavaa puuhaa kiusata toiveikkaita miehiä hän totesi myöhemmin minulle.
Kari ilmestyi pöytääni, ja ilmoitti käyneensä varaamassa saunaosaston omalla nimellään. Hän kysyi mentäiskö tällä pikkuporukalla kohtapuoleen jatkoille saunakabinettiin. Ajatus tuntui hyvältä. Pirjo, Paula,Kari ja minä. Suostuisivatko naisemme pohdimme kahden.
Päätimme, että emme liikaa kyselisi heiltä, vaan sovimme, että he menisivät edellä ja minä ja Paula tulisimme puoli tuntia myöhemmin muka kahdestaan.
Paula oli melkoisessa huppelissa, kun esitin, että mentäiskös saunomaan. Hilpeästi horjuen, mutta ei liikaa saavuimme saunaosastolle.
Kari oli Pirjon kanssa sopimuksen mukaan paikalla ja saunasta kuului ääniä. Kerroin Paulalle saunan ovella, että he ovat myös mukana. Paula sanoi vaan sen olevan mukavaa ja hihitteli roikkuen kaulassani.
Riisuimme toisemme aika pikaisesti. Seinällä oli lappu, että suihkun kautta saunaan ja altaaseen. Noudatimme ohjetta. Minä pesin Paulan ja hän minut, unohtamatta erityisesti mukavia paikkoja. Sitten lauteille jossa Kari ja Pirjo jo vierekkäin istuivatkin.
Pirjon punertava tukka oli sekaisin ja märkä. Kari toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi saunaan.
Istuimme naistemme viereen me Karin kanssa uloimmiksi ja naiset vierekkäin. Karin käsi oli Pirjon reidellä ja Pirjo silitteli Karia. Asetin käteni Paulan pakaralle ja puristin kevyesti kiinteää pyllyä. Paula suuteli minua ja laittoi käätensä jalkojeni väliin. Varoen hän sipaisi kaluani ja se tuntui pian heräävän.
Pirjo ja Kari olivat touhuamassa jo tosissaan: Kari oli alatasolla polvillaan ja kasvot uppoutuneina Pirjon kuparinruskeaan tussukkaan. Paula halusi samoin. Asetuin Karin tavoin ja aloin suudella Paulan reisien sisäpintoja samalla lähestyen hänen vakoaan. Paula asetti pyllynsä lauteiden reunalle ja minulla oli esteetön pääsy hänen pillunsa kimppuun. Nuolin hänen häpyhuuliaan ja laitoin kieleni hänen nupukalleen. Imaisin hellästi klitorista. Kaluni oli kivikova ja halusin Paulaa jo kovasti. Kohottauduin suutelemaan hänen rintojaan ja elimeni sojotti kohti Paulan kosteaa pillua. Paula otti sen käteensä ja ohjasi kaluni sisäänsä. Hän voihkasi nautinnosta ja aloimme naimaan Paulan jalkojen kiertyessä ympärilleni. Hikisen ruumiimme liikkuivat rytmikkäästi nainnin tahdissa.
Kari ja Pirjo olivat lauteiden toisessa päässä Pirjo kontallaan ylätasolla ja Kari nussi häntä takaapäin seisoen keskitasolla.
Oli kiihottavaa nussia porukassa. Katsoimme välillä toisiamme ja vaihdoimme asentoja. Paula laukesi rajusti ja äänekkäästi ensin. Minä saavutin syöksyni myös pian. Kari ja Pirjo jatkoivat vielä. Rauenneina seurasimme heidän kiihkeää kamppailuaan ja suutelimme toistemme hikisiä vartaloita joka puolelle.
Kari ja Pirjo saavuttivat loppuhuipennuksen ja lauteet notkuen Kari paineli viimeiset työnnöt syvälle Pirjon litisevään vittuun.
Menimme suihkuosaston kautta pieneen uima-altaaseen yhdessä vilvoittelemaan. Naisemme hakivat pukutilan jääkaapista olutta ja siideriä.
Pirjo istui altaan reunalla jalat vedessä ja Kari vilvoitteli altaassa kaataen kylmää siideriä Pirjon vatsalle, josta se valui hänen tussulleen. Vuoroin toteutimme tätä leikkiä toisillemme ja sitten nuolimme naistemme pimpsoista siiderit.
Keksimme Karin kanssa kellumisleikin. Asetuimme kellunta-asentoon ja naisemme saisivat varovasti herätellä purjeemme pystyyn. Tämä vaati jo taitoja molemmilta osapuolilta. Huulillaan kurkoittaen naisemme alkoivat purjeitamme nostella. Sitten he huomasivat, että se onnistuisi paremmin vaihtamalla pareja. Pirjon huulet saivat minut heräämään melko helposti. Kaluni sojotti jo kohti napaani ja Pirjo nuoli sen vartta ihanasti. Koskea ei saanut kädellä. Sääntö toimi hyvin.
Paula oli ottanut Karin elimen kokonaan suuhunsa ja imi sitä voimakkain vedoin huulillaan runkaten.
Karin hengitys kiihtyi ja hänen oli vaikea pysytellä kellunnassa. Paulan voimakkaat imut pitivät hänet jotenkuten pinnalla. Kalut kovina päätimme kuitenkin vielä leikkiä lisää.
Peli poikki ja osat vaihtuvat. Pyysimme naisiamme asettumaan haarakelluntaan ja me istuimme altaan matalassa päässä kaulaa myöten vedessä. Ohjasimme heidät eteemme . Pirjo minulle ja Paula Karille. Suutelimme heidän jalkovälejään ja sukelsimme kielinemme heidän pillujensa hyväilyyn.
Nuoltuamme näin vielä hetken annoimme heidän tehdä seuraavan esityksen.
Paula ja Pirjo herättelivätkin levänneet kalumme käsin. Sitten he asettuivat altaan reunalle pyllyt pystyssä. Me saisimme valita kumppanin ja nussia heitä takaapäin.
Aloitin Pirjosta ja työnnyin häneen kerralla näin ihanasta asennosta. Käteni laitoin hänen kookkaille rinnoilleen ja nipistelin sormieni välissä hänen pystynännejään. Kari alkoi naida Paulaa ja jatkoimme altaassa nussimista vierekkäin kiihkeään tahtiin. Paula ja Kari lopettivat rajuun laukeamiseen ensin. Jatkoimme Pirjon kanssa vielä hetken kunnes tyhjennyin hänen kiimaiseen pilluunsa syvälle vitun sykkiessä rytmikkäästi orgasmin väristämänä.
Saunominen päättyi sitten suihkuun ja pukeutumiseen. Joimme takkahuoneessa vielä pikkupullon viskiä ja pukeuduttuamme menimme yläkerran baarin kautta tarkastaen muun seurueen läsnäolon. Eipä enää muitakaan näkynyt. Saattelin melko humalassa oleen Paulan huoneeseensa. Ovella Paula kietoutui kaulaani ja sopersi, että tule nukkumaan kanssani niin aamulla haluaisin vielä vähän.
Kari ja Pirjo olivat myös jo poistuneet omille tahoilleen joten menin Paulan viereen torkkumaan aamua odotellen. Juhaniantero |
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|