| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
saunatuokio leirillä |
| Laatija |
pinguw |
| Julkaistu |
6.6.2003 14:54:00 |
| Teksti |
Toimin kesäisin talonmiehenä eräässä leirikeskuksessa, jossa järjestettiin rippikoululeirejä. Olin usein seuraillut kuinka nuoret tytöt kirmailivat pitkin pihaa vähissä vaatteissa, jotka eivät aina tuntuneet peittävän edes tärkeimpiä paikkoja. Osa 15 vuotiaisista näytti jo ihan naisilta, vaikka olivatkin pikkutyttöjä vielä. Jotkut tytöistä olivat minua vuosien varrella suorastaan provosoineet lähempään tuttavuuteen, mutta olin kuitenkin aina pitänyt oman isällisen roolini ja luovinut itseni pois tilanteista mallikkaasti. Olin sitä paitsi ollut naimisissa ja aina uskollinen vaimolleni, josta kuitenkin olin tänä keväänä eronnut. Olin jotenkin päässyt jaloilleni eron jäljiltä ja elämä alkoi taas näyttää elämisen arvoiselta. Olin edelleen nuori alle nelikymppinen mies ja mikä vaan oli mahdollista.
Tänä kesänä leirillä oli mukana nuorisotyöntekijä, Hannele, joka oli noin 25 -vuotias. Hän ei ulkonäöltään paljoakaan erottunut nuorten leiriläisten joukosta, vaan pukeutui ja käyttäytyikin melkein samalla tavalla. Päivisin Hannelella oli usein päällä vai ohut toppi, jonka läpi näkyi niin ettei jäänyt epäselvyyttä siitä käyttikö hän rintaliivejä vai ei. Hänen rintansa olivat keskikokoiset, nännit tuntuivat sojottavan kovina kokoajan tai ainakin ne topin läpi selvästi huomasi. Panin kuitenkin merkille kuinka kiinteät ja pyöreät Hannelen rinnat olivat ja mielessäni ajattelin miltä tuntuisi hyväillä niitä.
Yhtenä iltana, kun olin lisäämässä puita kiukaaseen, jonka lämmitys kuului tehtäviini, kuulin kuinka joku astui saunatupaan. Lisäilin puita tulipesään ja juuri kun olin lähdössä, saunan ovi aukesi. Hannele seisoi edessäni täysin alastomana ja ilmeisesti pelästyi nähdessään minut, koska hänen suustaan pääsi pieni kiljahdus. Pyytelin anteeksi, mutta en kuitenkaan pitänyt mitään kiirettä, sillä pidin näkemästäni. Hannele ei tehnyt elettäkään peittääkseen sulojaan ja odotin mitä seuraavaksi tapahtuisi. ”Onkos täällä jo tarpeeksi lämmin?” kysyi Hannele eikä hän tuntunut yhtään nololta, vaikka katseeni vaelteli pitkin hänen alastonta kehoaan. ”Luulisin että lämpöä piisaa ja löylyäkin tulee jo” vastasin ja aioin poistua paikalta vähin äänin. ”Etkös jääkään pesemään selkää” kuulin Hannelen sanovan ja luulin sitä leikinlaskuksi. Emmin hetken mutta vastasin: ”Mikäpä siinä.” Jo pelkkä ajatus siitä, että saisin pestä Hannelen, sai veren pakkautumaan alapäähäni. Katsoin vielä Hannelea hieman hölmistyneenä ikään kuin varmistaakseni että hän on tosissaan. ”Vaatteet pois ja saunaan” sanoi Hannele ja viittilöi samalla minua kiirehtimään. Riisuin nopeasti vaatteeni ja istahdin lauteille Hannelen viereen. Hän sanoi että meillä olisi pari tuntia aikaa ennen kuin leiriläiset palaisivat paikalle retkeltään, jonne pappi oli heidät vienyt. Hannele kertoi että hän oli saanut luvan pitää hieman vapaata ja oli ajatellut saunovansa ja uivansa kaikessa rauhassa. Juttelimme kaikenlaista ja kerroin että olen äskettäin eronnut. Hannele puolestaan oli purkanut pitkäaikaisen kihlauksensa noin vuotta aiemmin ja kertoi kuinka mukavalta tuntui taas viettää sinkkuelämää.
Kävimme välillä uimassa ja katselin Hannelen lähes täydellistä vartaloa. Nännit olivat kovettuneet ja Hannelen iho näytti pehmeältä. Kun siirryimme takaisin saunaan Hannele otti saippuan ja sienen ja ojensi ne minulle. ”Pesisitkö nyt?” hän kysyi. Kastelin sienen ja hieroin siihen saippuaa. Hannele seisoi edessäni selkä minuun päin kun aloitin saippuoinnin hartioista. Hieroin sienellä Hannelen selkää ja siirryin alemmas. Huomasin että Hannele hieman värähti koskiessani hänen pakaroitaan. Hannele vaihtoi hieman asentoa ja otti hieman leveämmän haara-asennon samalla hieman kumartuen eteenpäin. Minä puolestani istuin rahin päällä niin että näin hyvin Hannelen häpyhuulet takaapäin. Hannele pyysi että jatkaisin pesemistä ja pesisin hänet kokonaan. Hän kääntyi ympäri ja yhtäkkiä aivan naamani edessä oli Hannelen vaalea karvatupsu ja melkein tunsin nenässäni kiiman tuoksun. Nousin kuitenkin ylös ja jatkoin saippuan levittämistä Hannelen rinnoille. Ne tuntuivat juuri niin kiinteiltä kuin olin kuvitellutkin. Nännit olivat kivikovat ja myös Hannelen hengityksestä huomasin, kuinka kiihottunut hän oli.
Hannele istui alalauteelle ja levitti jalkansa, työntäen samalla kätensä haarojensa väliin. ”Haluaisitko parturoida minut?” hän kysyi karhealla äänellä. Olin aina unelmoinut saavani parturoida naisen alapään ja nyt tunsin kuinka kullini pomppasi oitis täyteen mittaansa. Tunsin mielessäni aivan mieletöntä kiihkoa kun hapuilin partakonetta saunan hyllyltä. Levitin karvojen päälle runsaasti vaahtoa ja aloitin karvojen poiston höylällä. Hannele oli sulkenut silmänsä ja nautti tilanteesta täysin siemauksin. Hitaasti edistyen sain lopulta kaikki karvat poistettua. Katselin kaunista pillua, joka oli edessäni kuin tarjottimella. Hannele liikutteli lantiotaan hieman edestakaisin kun suutelin häntä reiteen. Hannele otti minua päästä kiinni ja työnsi minut lähemmäs pilluaan sanoen samalla: ”Nuole minua” Suutelin hänen häpyhuuliaan ja pyöritin kielelläni klitorista – ensin hitaasti ja sitten nopeammin. Hannele tärisi käsittelyssäni kun imin ja nuolin häntä. Työnsin sormeni hänen sisälleen ja runkkasin häntä samalla kun nuolin edelleen. Otin toisenkin sormen avuksi ja tunsin kuinka pillu supisteli sormieni ympärillä Hannelen saadessa orgasmin. Hänen reitensä puristuivat pääni ympärille, mutta jatkoin nuolemista hieman rauhallisemmin. Suutelin hellästi häpyhuulia, jotka olivat melko turvoksissa käsittelystäni. Tunsin kuinka Hannele veti minua pois jalkojensa välistä. Nousin ja katsoin häntä suoraan silmiin, kun hän sanoi: ”Ihanaa. Nyt haluan että nait minua takaapäin.”
Hannele kääntyi ja pyllisti minuun päin. Hänen peppunsa oli tosi kiihottavan näköinen kun turvonneet häpyhuulet pilkistivät reisien välistä. Asetin kivikovan kaluni huulille ja työnsin varovasti. Pillu tuntui tosi tiukalta liukkaudesta huolimatta. Hitaasti sain koko kaluni mahtumaan Hannelen sisään ja liikuin rytmikkäästi edestakaisin. Lauteet natisivat allamme kun kiihdytin tahtia. Hannele vikisi ja hänen hengityksensä tiivistyi. Kehuin kuinka hyvältä hän tuntui ja kuinka kaunis hän on, kiihdyttäessäni tahtia entisestään. Tunsin kuinka spermalastini lähtisi liikkeelle ihan kohta. Tuntiessani Hannelen pillun rytmikkäät supistukset, en kestänyt enää hetkeäkään. Laukesin ja tunsin ennen kokemattoman hurmion. Mieleni olisi tehnyt karjua, sillä niin hyvältä tuntui tuon nuoren naisen ihana pillu.
|
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|