SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Nahkatakkinen poika osa 2 (m+n)
Laatija Leo@
Julkaistu 04.03.2002 13:24:00
Teksti
Helena nousi ylös ja riisui kylpytakkinsa. Hän meni sängylle makaamaan ja viittoi Pekkaa tulemaan viereensä. Hän huomasi, että pojan kalu ei ollut ehtinyt veltostua juuri lainkaan, kun se jo paisui uudestaan hänen alastoman
vartalonsa vieressä.

"Laita kätesi minun rinnalle", Helena sanoi. "Sitten suutele toista rintaa." Pekka laski kätensä pyöreän rinnan päälle. Kova nänni painui kättä vasten ja Pekka tarttui siihen sormillaan. Suurimmat estot olivat jo haihtuneet ja Pekka rohkeni kumartua suutelemaan toista rintaa. Ensin varovasti, tunnustellen.
Sitten kiihkeämmin ja ahnaammin. Helena käski nuolla törröttävää nänniä ja Pekka teki niin. Helena huohotti kiihkeästi ja hän olisi halunnut saada pojan kalun sisäänsä heti. Rauhoitu, hän ajatteli. Muista, että tämä on pojan ensimmäinen
kokemus. Minä saan viedä poikuuden häneltä. Nyt on edettävä niin, että tämä jää hänelle ikimuistoiseksi kokemukseksi.

Helena komensi pojan siirtymään sängyn jalkopäähän. "Olet kai sinä alastoman naisen ennenkin nähnyt?" Hän kysyi. "Kyllä mä lehdissä", kuului arka vastaus. Helena levitti jalkojaan pojan katsellessa posket punoittaen karvatupsun
alta paljastuvaa rakoa. Helena nosti polvensa ja levitti jalkansa aivan auki. Pekka tuijotti hämmentyneenä näkemäänsä.

Tästä hän oli niin usein kuvitellut iltaisin pornolehtiä huoneessaan selaillessa. Kuinka usein hän olikaan koskettanut kuvaa, huulilla ja kielellä. Niin usein hän oli mielessään kuvitellut nuolevansa oikeaa pillua. Tuntenut sen
vahvan tuoksun nenässään ja pehmeät poimut huulillaan. Nyt kaikki tuo oli aitona hänen edessään. Avoinna ja vapaasti tarjolla.

Helena levitti häpyhuulia ja pyysi Pekkaa siirtymään lähemmäksi. Hän näytti pojalle, missä klitoris sijaitsee ja kertoi miten sitä tulee hyväillä. "Klitoris on naisen herkin kohta. Moni saa orgasmin jo pelkästään klitorista hyväilemällä", hän selitti.

Sitten hän pyysi Pekkaa koskettamaan klitorista, jotta poika oppisi tuntemaan sen sormensa alla. Hän värähti aran sormen painautuessa
herkkää nipukkaa vasten. Pekka tunnusteli ja pyöritteli sormeaan klitoriksen päällä. Se sai Helenan nytkähtelemään ja huohottamaan. Pekan mieli oli kuohuksissa. Mielihyvän tuottaminen Helenalle tuntui valtavalta kokemukselta, mutta jotakin mahtavampaa oli vielä tulossa.

Seuraavaksi Helena pyysi poikaa työntämään sormensa sisälle pilluun. Sormi painui kevyesti lämpimään, liukkaaseen rakoon.
Pekka ihasteli sen pehmeyttä ja lämpöä. Hän tunnusteli sormellaan joka puolelta ja työnteli muutaman kerran sormea sisään ja ulos.

Kiimainen, märkä pillu litisi ja innosti Pekkaa työntämään toisenkin sormen sisään. Helena voihkaisi ja yritti pysyä mahdollisimman rauhallisena. Mä en kohta kestä enää, hän ajatteli. Mun on pakko saada tuo kulli sisään ja pian.

"Tuota", Helena sanoi keskeyttäen yhä kiihkeämmäksi käyvän sormipelin. "Nyt sä voisit nuolla mua", hän jatkoi ja opasti poikaa, miten
naista pitää nuolla. Pekka painoi varovasti huulensa häpyhuulille. Ensimmäisen kerran elämässään hän sai maistaa naisen makua.
Hän otti klitoriksen huuliensa väliin ja suukotteli kevyesti nipukkaa. Sitten hän kokeili klitorista kielellään. "Paina kieli kovemmin sitä vasten", Helena huohotti. Pekka pyöritteli kielen kärjellä klitorista ja välillä suukotti ja imi sitä. "Työnnä samalla sormesi sisään", Helena vikisi kiihkossaan. Enää hän ei voinut pidätellä itseään.

Kahden vuoden ajan uinunut halu ja kiima oli päässyt täyteen valtaan. Hän painoi pojan päätä pilluaan vasten. "Työnnä kieli sinne", hän huusi.
Pekka työnsi kielensä syvälle naisen kuumaan, hunajaiseen rakoon. Helena hankasi vimmatusti klitoristaan. Huumaava orgasmi tempaisi naisen otteeseensa. Pekka perääntyi säikähtäneenä. Hän katsoi silmät pyöreinä edessään tempoilevaa naista. Kurkusta kuului vaimeaa korinaa ja koko vartalo värähteli voimakkaasti. Lopulta nainen käpertyi sikiöasentoon painaen käsiään jalkoväliinsä.

Hetken kuluttua Helena avasi silmänsä, ojentautui ja nousi istumaan Pekan viereen. "Se oli orgasmi", hän sanoi pelästyneelle
pojalle. "Joskus se on niin voimakas, ettei oikein hallitse itseään", hän jatkoi. "Kiitos sinulle Pekka. Se oli ihanaa." Helena painoi hellän suudelman pojan huulille.

----

Helena haki keittiöstä kylmät oluet heille. "Mua aina alkaa janottaan orgasmin jälkeen", hän sanoi ojentaen olutpullon Pekalle. He istuivat sängyn reunalla olutta hörppien ja puhellen niitä näitä. Pojan kalu oli koko ajan puolijäykkänä alastoman naisen vartalon vaikutuksesta.

äkkiä Helena tönäisi Pekan selälleen sängylle. Hän hyppäsi hajareisin pojan jalkojen päälle ja kaatoi kylmää olutta pojan vatsalle. Pekka rääkäisi jääkaapin kylmän oluen valuessa pitkin vatsaa. Helena nuoli oluen pois. Sitten hän
kaatoi lisää olutta kiinteälle, lihaksikkaalle vatsalle ja nuoli pitkin, nauttivin nuolaisuin oluen pois.

Pekan kalu oli noussut täyteen komeuteensa ja Helena lorautti olutta senkin päälle. Hän nuoli pitkin kalun vartta valuvaa olutta. Hän nuoli
nivusiin ja kiveksille valuneen oluen. Kalu nytkähteli ja paisui entisestään. Helena tarttui sen varteen kaksin käsin ja upotti kuuman,
sykkivän kalun suuhunsa. Pojan selkä jännittyi kaarelle ja kädet tarttuivat naisen hiuksiin. Helena irottautui otteesta ja nousi hajareisin
kalun päälle.

Pekka makasi kiihkeästi hengittäen sängyllä. Hän tuijotti suurin, palavin silmin vuoron Helenaa silmiin ja vuoron lämpimän pillun syleilyyn uppoavaa kaluaan. Kun kalu oli painunut kokonaan sisään, istui Helena paikallaan supistelleen
emättimen lihaksia. Pekka makasi sängyllä henkeään haukkoen ja sen näköisenä, että Helena pelkäsi hänen saavan kohta sydänkohtauksen.

Hitaasti Helena nosti lantiotaan ylös ja painoi sen taas alas. Vähitellen hän kiihdytti tahtia, kunnes syttyi rajuun ratsastukseen pojan päällä. Pojen vartalon jännittyminen ja sisällään tuntuva lämmin tulvahdus kertoivat Pekan saaneen orgasmin ja Helena painautui alas pitäen kalun sisällään. Hän nautti suunnattomasti tuntiessaan kalun nytkähtelevän orgasmin voimasta sisällään. Hän hymyili Pekalle ja sanoi: "Ei tämä tähän vielä lopu. Kohta jatketaan."

Hetken hengähdyksen jälkeen Helena laittoi polvensa yhteen, jotta pillu puristui tiukemmin kalun ympärille. Hän keinutti hieman lantiotaan edestakas ja tunsi pian puolikovan kalun jäykistyvän uudstaan. Sitten hän kiepsahti pois pojan päältä käyden selälleen makuulle sängylle.
Hän levitti jalkansa, katsoi Pekkaa ja sanoi kähisevällä äänellä: "Nussi mua poika, nussi niin että pää halkeaa." Pekka nousi Helenan päälle ja ohjasi kovan kalunsa häpyhuulien väliin. Voimakkaalla työnnöllä hän painui syvälle naisen
sisälle. Hän otti kiinni naisen pakaroista ja alkoi työnnellä rajusti. Naisen jalat kietoutuivat tiukasti pojan selän ympärille,
kynnet raapivat lihaksikasta selkää. Vahva hien ja kiiman tuoksu täytti huoneen. Kosteat vartalot läiskähtelivät toisiaan vasten, sänky nitisi ja natisi.

Pekka veti kalunsa ulos ja Helena kääntyi kontilleen hänen eteensä. Pekka tarttui lujasti naisen lantioon ja survaisi kalunsa sisään
nesteitä valuvaan pilluun. Helena painoi päänsä tyynyyn puristaen sängyn peittoja käsiinsä. Pekka takoi pillua pitkin voimakkain työnnöin.
Mahtavaa naintia jatkoi ja jatkui. Helena ei enää muistanut, kuinka monta orgasmia hän oli saanut.

Lopulta Pekka purkautui karjahtaen vielä kerran naisen sisään. Väsyneenä ja hikisenä hän lysähti Helenan viereen. He makasivat pitkään huohottaen, hymyillen ja toisiaan hyväillen.

----

Kun Pekka tuli suihkusta, hän näki sängyllä upean ruskean pilottimallisen nahkatakin. Helena tuli Pekan taakse, kietoi kätensä pojan ympärille ja suukotti paljasta selkää. "Tuotahan sä oikeestaan tulit kokeilemaan", hän sanoi naurahtaen.
Pekka kääntyi ympäri, kaappasi naisen syliinsä ja suuteli tätä ahnaasti. "Voi ei", Helena parahti tuntiessaan kovan kalun painavan vatsaansa vasten. "Mä en jaksa enää", hän aneli. Pekka puki nahkatakin päällensä ja heitti naisen sängylle.
Veikeästi virnistäen hän avasi naisen kylpytakin ja painoi poskensa vasten pehmeää, tummaa karvatupsua.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 7.2.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä









© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.