SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Naamiaiset osa 2 (nn *Seuralainen*)
Laatija Seuralainen
Julkaistu 20.02.2002 12:40:00
Teksti
Lähdin vessasta hieman Alician jälkeen. Oloni oli tyydytetty, mutta olisin halunnut maistaa myös Aliciaa. En kuitenkaan nähnyt häntä missään, vaikka yritinkin etsiä. Huvilassa oli menossa melkoiset orgiat ja hieman kummeksuin pareja, joiden suhde kesti moista. Huomasin kuitenkin pitäväni tästä vapaamielisestä ympäristöstä. Olenkohan nymfomaani, ajattelin itsekseni ja tajusin kulkevani ulos parvekkeelle.

Parvekkeelta näkyivät läheisen kaupungin valot ja viileä tuuli puhalsi viilentäen kuumoittavia poskiani. Alhaalla terassilla eräs pari oli täydessä touhussa ja hieman huvittuneena katselin heidän puuhiaan. Samassa kuulin liikettä takanani. Käännyin ympäri ja näin naisen istuvan aurinkotuolissa siemaillen drinkkiä. Naisella oli päällään musta nunnan asu. Ainoa ero oikean nunnan asuun oli huomattavasti lyhyempi hame ja silmien ympärystön peittävä musta naamio.

Nainen mittaili minua katseellaan päästä varpaisiin. Vastasin samalla mitalla nojaten taakse parvekkeen kaiteisiin. Tuuli nostatti välillä hamettani ja nainen näki selvästi pikkuhousuni. Naisen ikää oli hankala arvioida nunnan puvun peittäessä suurimman osan, mutta arvelin hänen olevan minua vanhempi. Nainen nosti toisen jalkansa koukkuun aurinkotuolille ja hänen hameensa alta paljastui tumman karvoituksen peittämä häpy. Katsoin kuinka nainen ohjasi toisen kätensä haarojensa väliin. Hän levitti jalkojaan samalla kun sormenpäät kulkivat pitkin hänen vakoaan. Nainen levitti turvoinneita häpyhuuliaan ja hänen häpynsä kiilsi kosteutta lyhtyjen valossa. Hitaasti hän kuljetti sormiaan pitkin vakoaan voihkien ääneen irroittamatta katsettaan minusta. Minä jatkoin katseluani aivan kuten miehet olivat katselleet meitä vessassa.

Kävelin hieman lähemmäksi naista tämän levittäessä jalkansa täysin levälleen ja vetäessä nunnankaapunsa auki. Naisen vartalo oli auringon ruskeaksi paahtama kauttaaltaan. Hänellä ei ollut lainkaan rajoja. Polvistuin aurinkotuolin viereen ja aloin hitaasti hyväillä naisen säärtä ja reittä. Katselin samalla kuinka sormet liukuivat pienessä vaossa turvonneiden häpyhuulien välissä. Tummat karvat peittivät häpyä molemmin puolin jatkuen ylemmäs tiheään karvamättääseen ja siitä kevyenä karvavanana ylös pitkin pientä pömppövatsaa. Toisella kädellään nainen hyväili raskasta rintaansa. Hänen nännipihansa olivat todella suuret ja tummat.

Käteni valui hitaasti pitkin naisen sisäreittä kohti hänen häpykumpuaan. Naisen rintakehä kohoili nopeasti ja hänen sormensa pyöri villisti paisuneen klitoriksen päällä. Nainen katsoi koko ajan minua ja voihki äänekkäästi kiihkonsa innoittamana. Suutelin kevyesti naisen polvea ja reittä. Samalla käteni jatkoi nivusten ylitse kiharaisten karvojen peittämälle häpykummulle. Hitaasti sormeni lipui naisen kostelle vaolle. Tunsin naisen kosteuden keskisormellani, joka kulki kevyesti pilluaukon ylitse välihalle. Kevyesti ja ihaillen pyörittelin sormeani naisesta valuvassa hunajassa, naisen omien sormien hyväillessä punoittavaa klitorista. Painoin vaativammin sormellani ja se sujahti kevyesti naisen sisään. Tunsin kosteuden ja lämmön puristuvan sormeani vasten. Työnsin sormeani syvemmälle ja liikutin sormenpäätäni hyväillen kevyesti. Nainen voihki ja huusi jotain ääneen. Hänen vartalonsa tärisi orgasmin kourissa. Tunsin hänen supistelevan sormeni ympärillä. Naisen sormet hieroivat villisti klitorista pitkittäen hänen orgasmiaan. Pian hän kuitenkin sai tarpeekseen ja lopetti hengittäen raskaasti. Otin sormeni pois ja nuolaisin sen puhtaaksi. Nousin seisomaan ja katsoin naista, joka kiitti minua silmillään katsomisestani.

Kävelin takaisin sisälle ja menin huoneeseemme joka oli tyhjä. Bileet olivat onneksi niin lopuillaan, ettei minua enää tarvittu, joten käperryin sängylle ja suljin silmäni. Tunteiden myllertäessä sisälläni suljin silmäni ja nukahdin. Vietemmin vielä kaksi ihanaa päivää rentoutuen Sirkan huvilalla, ennen kuin palasimme takaisin kylmään koto-Suomeen.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 7.2.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä









© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.