SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Kesärenkinä
Laatija Viileke
Julkaistu 17.06.2011
Teksti Saimme kevätkylvöt tehtyä isäni tuttu toisesta kylästä joutui lähtemään työnsä takia ulkomaille pariksi kuukaudeksi. Pyysi jos minä joutaisin tulemaan heille apumieheksi auttelemaan hänen vaimoaan kaupanpidossa ja kuljettamaan asiakkaiden ostoksia perille. Olin saanut ajokortin muutama kuukausi sitten asuisin heillä kaupan lähellä olevassa talossa joka oli vaimon Merjan kotitila. Ensimmäisenä iltana tutustuin perheeseen. Lapsia oli kaksi poikaa ja minusta pari vuotta vanhempi Merjan sisko Kaija toimi lasten hoitajana. Auto merkiltään paketti Austin jolla kuljetukset suoritettiin. Talo oli iso minä jouduin nukkumaan tuvan sängyssä. Merja emännän kamarissa ja Kaijalla oli kamari tuvan toisessa päässä. Isäntä oli ollut jo kaksiviikkoa poissa kotoa kun huomasin Merjan katsovan minua toisinaan pitkään. Juttelimme illalla Kaija kysyi oliko minulla tyttöystävää vastasin ettei ollut. Olin pari vuotta pannut naapurin emäntää kun isäntä oli vaimoaan kaksikymmentäviisi vuotta vanhempi eikä enää pystynyt kunnolla panemaan.

Kävimme illalla kymmenen maissa nukkumaan. Mietin miltä tuntuisi naida Merjaa talon emäntää joka oli kieltämättä hyvännäköinen. Näitä miettiessäni otin kovana seisovan kullini ulos housuistani ja runkkailin hitaasti. Kuulin Merjan liikkuvan kamarissaan tulevan tupaan otin käteni kulliltani ja oli nukkuvinani pitäen silmäni kiinni. Merja tuli aivan sänkyni viereen. Tunsin kullini nytkähtävän kuulin vaatteiden kahinaa rautoin silmiäni ja näin Merjan riisuvan yöpaitansa ja tulevan viereeni. En pystynyt enää näyttelemään nukkuvaa ja eikä se ollut tarpeenkaan. Merja riisui housuni ja tuli päälleni ohjaten kullin häpyhuuliensa väliin laskeutuen suutelemaan. Vein käteni Merjan rinnoille hyväillen niitä pyöritellen nännejä sormissani.

Merja hieroi pillullaan kullia ja äännähti terskan osuessa klitorikseen kohottaen lantiotaan otti kädellään kullista kiinni ohjaten oikeaan kohtaan painaen lantionsa alas kullin painuessa sisään koko pituudeltaan äänähtäen samalla mielihyvästä. Alkaen ratsastaa huohottaen kuuluvasti ja saaden orkun painautuen minua vasten hyväilin suukotellen samalla. Annoin Merjan rauhoittua ja kääntyä viereeni kullin luiskahtaessa pois pillusta nousin Merjan päälle työntyen sisään alkaen liikkua hiljalleen. Kului jonkin aikaa ennen kuin Merja alkoi vastata liikkeisiini vauhtimme kiihtyi kuului lutskahdus toisensa jälkeen kun kirnusin kookkaalla kullillani pillua.

Tunsin orgasmin lähtevän painoin syvään tunsin terskan painautuvan kohdun suuta vasten kullista ruiskahti monta kertaa spermaa syvälle pilluun. Samassa Merja huudahti saadessaan orgasmin olin paikoillani kunnes kulli pehmeni vetäydyin pillusta pois. Suukottelimme merja kehui saaneensa pitkästä aikaa kunnon orkun ja jatkoi että saat panna siskoani mutta se onkin toinen juttu.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä



pikadeitti






© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.