| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
Kohtalo
|
| Laatija |
Mary |
| Julkaistu |
29.01.2012 |
| Teksti |
Yö oli pimeämpi kuin koskaan. Kävelin töistä kotiin ja tiesin etten olisi saanut kulkea jengialueen läpi. Kuulin auton kaahaavan takanani, silloin aloin juosta, mutta auto tuli edelleen perässä, sitten tunsin pistävää kipua kyljessä ja kaaduin maahan. En tiedä kuinka kauan makasin maassa. Yritin nousta ylös, mutta kipu oli liian kova. Vihdoin sain ponnistettua ylös, hoippuilin katuja pitkin kädet veressä kunnes kaaduin erään kuuluisien ihmisten klubin eteen. Klubista kuului naurua ja musiikkia kun makasin kylmällä käytävällä, sitten sisältä tuli pitkä laiha mies joka huomasi minun kärsivän. Hän nosti minut käsivarsille ja kantoi autoon sitten hän kaahasi sairaalaan.
Avasin silmäni ja ihmettelin missä olen. Näin sen saman miehen istuvan vieressäni.
- Minä toin sinut tänne kun näin että sinua oltiin ammuttu. Minulla on siitä kokemusta. Toivottavasti voit jo paremmin." Mies kertoi.
- Kiitos kun viitsit. Kaikki muut olisivat vain kävelleet ohi." Sanoin turhautuneena.
Mies kävi sanomassa lääkärille, että olen hereillä.
- Hei! sinähän olet se Cinderellan laulaja Tom!" Hihkaisin hymyillen.
- Kyllä olen hän. Minäkin olen nähnyt sinut ennenkin, mutta en muista missä." Tom mietti.
- Omistan nahkavaateliikkeen keskustassa." Vastasin.
- Aivan niinpäs olikin." Tom sanoi hymyillen.
Aamulla heräsin laitoin vaatteet päälle ja lähdin töihin. Avasin liikkeeni ja järjestin vähän paikkoja. Tom astui liikkeeseen katsoi minua ja kysyi.
- Eikös sinun kuulu olla sairaalassa?" Tom kysyi huolissaan.
- Kyllä minun pitäisi, mutta kuka sitten huolehtii liikkeestä ja mitäs sinä täällä teet? Ostamassa uudet nahkahousut vai?" Kysyin kiusaten.
- Näin valoa joten päätin tulla katsomaan ja kyllä voisin ostaa uudet nahkahousut." Tom sanoi tyytyväisenä.
Näytin hänelle erilaisia malleja ja hän löysi juuri sopivat. Tom maksoi ne ja lähti liikkeestä hyvillä mielin. Ystäväni tuli liikkeeseen juuri kun Tom oli lähtenyt.
- Oliko tuo kuumakolli se jonka luulen hänen olevan?" Ystäväni kysyi viittoen ovea päin.
- En tiedä ketä sinä tarkoitat, mutta hän oli cinderellan laulaja Tom, joka pelasti henkeni eilen." Kerroin iloisena.
- Onko hän varattu?" Ystäväni kysyi kiinnostuneena.
- Kyllä… Hän on naimisissa ja heillä on yksi lapsi." Sanoin muka surullisena.
- Voihan paska." Ystäväni tokaisi.
Ystäväni meni takahuoneeseen vaihtamaan työasun ja sen jälkeen avasi pahvilaatikot joissa oli uusia nahkavaatteita.
- Hei! et kai ole ihastumassa siihen mieheen?" Ystäväni kysyi yhtäkkiä.
- En tietenkään." Valehtelin.
Kun työpäivä loppui lähdin kävelemään kotiin tällä kertaa puiston läpi vaikka se onkin pidempi reitti, mutta paljon turvallisempi. Ajattelin koko matkan vain Tomia vaikka tiesin ettei hän ikinä pettäisi vaimoaan.
Seuraavana päivänä töissä olin laittamassa hintoja vaatteisiin, kun Tom tuli taas sisään.
- Nyt tarvitsisin uuden nahkatakin." Tom sanoi hymy kasvoilla.
- No katsotaan mitä täältä löytyy." Sanoin iloisena.
Katsoin kun hän sovitti takkeja ja huomasin hänen katselevan minun paljasta selkääni kun kurkotin hyllylle. Lopulta Tom auttoi vähän ja otti takin ylähyllyltä.
- Tämä näyttää ja tuntuu hyvältä. Taidan ottaa tämän." Tom sanoi ihaillen takkia peilistä.
- Hyvä valinta." Sanoin hymyillen.
Tom oli tyytyväinen valintaan ja maksoi takin sen jälkeen hän lähti.
- Taasko hän kävi täällä?" Ystäväni tokaisi takahuoneen ovelta.
- Hän tuli ostamaan takkia." Vastasin.
- Tyhmäkin huomaa, että hän pitää sinusta enemmänkin." Ystäväni sanoi.
En vastannut mitään, koska tiesin sen itsekin.
Työn jälkeen menin kotiin vaihtamaan vaatteet ja sen jälkeen lähdin viettämään tyttöjen iltaa läheiseen baariin. Astuin baariin ja näin illan esiintyjän se oli Tom kuin tilauksesta. Istuin ystävieni pöytään ja pidimme mukavan illan. Ystäväni lähtivät yksi kerrallaan pois kunnes olin enää yksin pöydän ääressä. Tom tuli luokseni ja kysyi saisiko hän saattaa minut kotiin vastasin, että tietenkin.
- Oletko kännissä?" Tom kysyi äkkiä.
- Ehkä vähän, mutta en pahasti." Vastasin parhaan mukaan.
Tom piti minua pystyssä kun hoipertelin katuja.
- Minä asun tässä." Sanoin talon edessä.
Tom otti avaimet laukustani ja avasi oven.
- No niin nyt menet sänkyyn ja nukut itsesi selväksi." Tom sanoi ja kantoi minut sänkyyn.
- Olet varmaan tottunut tällaiseen, että kaadat päihtyneitä naisia sänkyyn." Sanoin nauraen.
Näin hänen ilmeettömän ilmeen ja tiesin sanoneeni jotain typerää. Tom peitteli minut ja lähti.
Aamulla tunsin itseni tyhmäksi ja ajattelin ettei Tom enää ikinä halua nähdä minua. Kerroin töissä ystävälleni kaiken mitä oli tapahtunut baari illan jälkeen.
- No eihän tuo ole paha moka en usko, että hän siitä suuttui." Ystäväni rauhoitteli.
Työn jälkeen kävelin kotiin ja Tom odotti minua ovella.
- Olen todella pahoillani siitä mitä sanoin eilen." Pyytelin anteeksi.
- Ei se mitään. Olen pahempaakin kuullut." Tom sanoi.
- Saanko kysyä erään rohkean kysymyksen?" ujostelin.
- Toki. Anna tulla vaan." Tom käski.
- Miksi et ole vaimosi luona?" Kysyin nolona.
- Meillä on riitaa enkä juuri nyt halua olla hänen lähettyvillä ja sitä paitsi minulla on keikkoja täälläpäin." Tom selitti.
Kutsuin hänet sisään juomaan kupin teetä. Kun istuimme keittiön pöydän ääressä hän kertoi minulle tiivistelmänä elämäntarinansa.
- Minun tarinani ei ole kovin pitkä. Minä synnyin ja 13 vanhana menetin vanhempani tulipalossa. En halunnut uutta perhettä joten lähdin." Kerroin.
- Kuinka kamalaa." Tom sanoi ihmeissään.
- Eipä oikeastaan. Olen oppinut elämään asian kanssa ja olen onnellinen, että omistan vaateliikkeen." Kerroin hymyillen.
Tom kiitti teestä ja lähti valmistautumaan seuraavaa esitystä varten.
Aamulla muistin, että minulla on vapaapäivä joten päätin nukkua vähän pidempään. Yhdentoista aikaan nousin ylös ja päätin lähteä puistoon kävelylle.
Istahdin puiston penkille ihastelemaan kaunista päivää. Näin Tomin kävelevän kauempana, heilutin hänelle kättä ja hän lähti kävelemään minua kohti. Tom istui viereeni penkille ja sanoi.
- Sinulla taitaa olla vapaapäivä kun täällä istut." Tom sanoi hymyillen.
- Kyllä on ja en oikein tiedä mitä sitä tekisi." Vastasin miettien.
- Tule studiolleni katsomaan ja kuuntelemaan kun nauhoitan musiikkia." Tom ehdotti.
- Tulen mielelläni." Vastasin.
Studiolla istuin sohvalle ja katsoin kun Tom teki töitä. Hän astui huoneeseen joka oli lasi ikkunan takana ja käski painaa nauhoitus nappia heti kun hän alkaisi soittaa flyygeliä. Painoin nappia kun hän aloitti. En koskaan ollut kuullut mitään niin kaunista. Painoin nappia uudestaan kun hän lopetti soiton, sitten hän tuli huoneesta ja kiitti minua.
Olimme lähdössä kotiin, kun olin avaamassa ulko-ovea meinasin kompastua korkeaan kynnykseen, mutta Tom ehti ottaa minut vastaan.
- Hyvä, että olit nopea." Huokaisin helpotuksesta.
- Olen itsekin meinannut kaatua tuohon." Tom sanoi ja nosti minut pystyyn. Pitäessäni hänen kädestään kiinni tunsin kipinää välissämme hän kumartui lähemmäs ja suuteli minua hellästi. Ihana tunne valtasi minut, mutta lopetin ennen kuin se menisi liian pitkälle.
- Emme voi." Kuiskasin hänelle.
- Emme niin. Minä vien sinut kotiin." Hän sanoi pettyneenä.
Kotona mietin mitä olisi voinut tapahtua, mutta parempi vain ettei mitään vakavampaa.
Päivällä töissä kauppa ei oikein käynyt kunnolla, sitten Tom astui taas sisään.
- Mitäs tällä kertaa saisi olla?" Kysyin yllättyneenä.
- Tällä kertaa tulin pyytämään sinulta anteeksi eilistä." Tom selitti.
- Ei se mitään. Tekevälle sattuu." Vastasin.
Tom katsoi minua ja minä häntä. Kävelin hänen luokseen kuin magneetin lailla. Hän kosketti minun kättäni, minä hyppäsin hänen syliinsä ja suutelimme kiihkeästi. Tom kantoi minut takahuoneen pöydälle, repäisi paitani ja suuteli rintojani himokkaasti. Otin hänen paidan pois ja avasin hänen housunsa. Tom meni jalkojeni väliin ja tunsin hänet sisälläni.
Minä ääntelin nautinnosta kun Tom työsti minua. Hän nosti minut syliinsä ja painoi minut kylmää seinää vasten se tuntui ihanalta kuumaa ihoa vasten. Rajun seksin jälkeen Tom keräsi vaatteensa, suuteli minua ja lähti. Minä jäin takahuoneeseen pukemaan vaatteita sen jälkeen suljin liikkeen.
Kotona tunsin itseni arvottomaksi, menin sänkyyni ja itkin itseni uneen.
Töissä odotin hänen tulevan ovesta sisään, mutta odotin turhaan. En enää nähnyt häntä sen illan jälkeen
2 kuukautta myöhemmin eräänä yönä kun lähdin töistä päätin mennä oikotietä kotiin. Takanani kuului huutoja, sitten tunsin viiltävää kipua rinnassa, kaaduin maahan ja yritin hengittää.
Tom juoksi luokseni ja piti minua sylissään. Hän sanoi, että kaikki on hyvin, mutta tiesin että olin menettänyt paljon verta eikä mikään voisi minua enää pelastaa. Tom huusi tuskissaan apua. Minä katsoin häntä hymyillen ja sanoin.
- Mitkä ovat mahdollisuudet siihen, että minua ammutaan uudestaan samalla kujalla. He taitavat vihata minua." Vitsailin.
- Älä puhu. Apua on tulossa." Tom rauhoitteli.
- Rakastan sinua, mutta on minun aikani mennä. Säästän sinulle vähän valoa." Kuiskasin Tomin korvaan.
Tom kumartui ja suuteli minua, sitten näin vain mustaa. LOPPU.
|
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|