| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
Naapurissa
|
| Laatija |
Vili |
| Julkaistu |
29.05.2011 |
| Teksti |
Tämä tapahtui kuuskytluvun lopulla maaseutukylässä jossa kaikki tunsivat toisensa ja riijustelu tapahtui täysin salaa niin pitkään kuin oli mahdollista. Menin tapaamaan naapurin poikaa jonka kanssa kuljimme kalassa ja metsällä. Oli kerinnyt lähteä jonkun sukulaisen kyytiin siskonsa Kerttu kertoi mutta pyysi minua aittaan istumaan iltaa. Juttelimme siinä kylän kuulumisia ja kohta kuului joku kyselevän Kerttua ja aittaan tuli serkkuni Teija. Kumpikin olivat liki kolmekymppisiä melkein kymmenen vuotta minua vanhempia. Aitassa oli vanhanajan rammari joka piti kammista kiertää vetoon ja sitten soimaan. Tytöt laittoivat soimaan ja minun piti tanssia kummakin kanssa vuorotellen. Minulla kulli rupesi seisomaan kun tanssin ohkaisissa kesävaatteissa olevien tyttöjen kanssa.
Aloimme väsyä. Kävimme sängylle istumaan ja sitten Kerttu sanoi minulle että näytä kullisi josta kieltäydyin. Teija sanoi Kertulle ellei näytä niin katsotaan väkisin. Kävivät siinä sitten yksissä tuumin kimppuuni. Alussa laitoin muodon vuoksi hanttiin tartuin rinnoista kiinni kumpaakin. Sitten Kerttu kaatoi minut ja nousi päälleni istumaan. Sain paljaat rinnat käsiini ja otin nänneistä kiinni. Kerttu pysyi paikoillaan kun Teija riisui housujani ja sai ne viimein jalasta. Teija sanoi kato Kerttu miten paksu ja pitkä kulli Vilillä on ei varmaankaan mahtuisi meidän kummankaan piikaseen vittuun. Mieli tekisi kokeilla mutten uskalla.
Vedin Kerttua ylemmäksi nostaen hametta ja painaen päätäni jalkojen väliin. Tavoitin housujen peittämän mättään ja vedin lahjetta syrjään. Aloin nuolla häpyhuulien välistä. Löysin klitoriksen ja imin sitä voimakkaasti. Kuulin Kertun ulahtavan mielihyvästä. Teija veteli kulliani edestakaisin. Jatkoin nuolemista ja äkkiä Kerttu ulahti. Tunsin vitun supistelevan orkun tullessa. Kaadoin Kertun sängylle ja vedin housut jalasta. Nousin Kertun selkään painaen povet jalkojen väliin ja kullin takaapäin häpyhuulien väliin. Tunsin liukkauden tunnustellen terskalla oikeaa kohtaa mistä pääsisi sisään. Kerttu yritti nousta polvilleen päästäkseen karkuun. Tunsin terskan painuvan sisään ja jatkoin työntöäni rajulla painalluksella. Työnnyin sisälle Kertun huudon saattelemana. Tunsin tiukan vitun puristautuvan kookkaan kullini ympärille. Panin pitkillä työnnöillä. Tunsin liukkauden lisääntyvän ja lisäsin vauhtia. Tunsin siemensyöksyn lähestyvän ja painoin kullin niin syvälle kuin sain mahtumaan. Ammuin valtavan spermalastin syvälle Kertun vitun pohjaan. Pyörähdin selästä Kertun viereen.
Käskin Teijan tulemaan viereeni ja riisumaan housunsa ja otin puseron pois. Imin nännejä. Laskeuduin alaspäin ja levitin märkiä häpyhuulia nuollen niitä. Tunnustelin sormella ja painamalla sisään tavoitin ehjän immenkalvon. Työntelin sormeani edestakaisin imien samalla klitorista. Äkkiä Teija rupesi ulajamaan puristaen samalla päätäni reisillään. Hetken kuluttua rauhoittui. Nousin päälle painaen polvillani jalkoja leveämmälle ja työntelin vaativasti kullia häpyhuulia vasten. Tunsin terskan luiskahtavan sisään ja jatkoin työntöä. Teijan huudon saattelemana tunsin kullin pohjaavan. Olin paikoillani hetken antaen vitun tottua kovaan kulliin sen tullessa ensi vierailulle puhkaisten immenkalvon. Aloin panna pitkin vaativin työnnöin Teijan pyydellessä lopettamaan.
Tiesin kestäväni pitkään. tulisin panemaan Teijan vitun perusteellisesti. Jatkoin työntöjä ja tunsin viimein siemensyöksyn lähtevän. Painon kullin syvään säälimättä. Laskien spermat sisään tunsin kullini sykkivän pitkään. Tunsin kullissani tiukan vitun puristuksen. Kullin pehmetessä vetäydyin sisästä ja laskeuduin Teija viereen pyyhkien kyyneleet ja sanoin toisen kerran tuntuvan parin päivän päästä paljon paremmalta.
|
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|