| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
Ukkomiehen tuuri
|
| Laatija |
Viileke |
| Julkaistu |
06.06.2011 |
| Teksti |
Samoilin keväisin metsissä ja rannoilla. Asuimme kaupungissa mutta meillä oli kesänvietto paikka maaseudulla. Olin käymässä mökillä. Läksin katselemaan lauantaina päivällä joko teerillä olisi poikueet. Pois tullessani tulin isohkon peltoalueen laitaa. Ladon luokse katsellessani ympärilleni huomasin miehen tulevan polkupyörällä ladolle. Tietä pitkin menin piiloon ladon taakse tulijan saavuttua. Tunsin Markun toiselta puolen kylää olevan kahdeksantoista vuotiaan nuoren miehen. Kohta kuului tulevan toinenkin pyörä ja tulija oli mökki naapurin Mirja saman ikäinen Markun kanssa. Tulivat latoon sisälle ja alkoivat suudella. Markku koitteli Mirjan haaroja avaten farkkujen napit, laskien housut polviin ja hieroen tumman karvan peittämää häpyä. Avaten puseron paljastaen isokokoiset rinnat ottaen nännin suuhun imien sitä saaden Mirjan inahtamaan mielihyvästä. Markku riisui Mirjan vaatteet ja levittäen mukanaan tuoman huovan heinille. Laskeutuen sille pitkälleen vetäen Mirjan viereensä vasten alastonta vartaloaan ja kovana seisovaa kulliaan.
Suudellen laskien kätensä pillun päälle levittäen sormillaan vähän auenneita häpyhuulia hieroen klitorista Mirjan levittäessä jalkojaan. Äkkiä Markku pyörähti Mirjan päälle muttei päässytkään jalkojen väliin. Mirja kerkesi laittaa jalkansa yhteen kullin puskiessa mätästä vasten. Markku yritti saada kullinsa sisään mutta Mirja onnistui estämään joka yrityksen. äkkiä Markku pani sakiaan huohottaen painautuen Mirjaa vasten sperman tullessa sysäyksittäin Mirjan vatsalle. Markku nousi ylös laittaen vaatteensa päälle ja mitään puhumatta harppoi ulos pyörälleen lähtien ajamaan pois.
Mirja pyyhki takustaan ottamalla nenäliinalla spermat vatsaltaan tunnustelen kädellään häpyhuulia hieroen klitoriata. Minulla kulli oli seisonut koko ajan katsellessani Markun yritystä päästä sisään Mirjan tiukkaan pilluun kuitenkaan onnistumatta. Tein päätöksen ja menin Mirjan luokse ja riisuin vaatteeni. Näin Mirjan katselevan hämmästyneenä paksua ja pitkää kulliani. Mirja levitti jalkansa. Laskeuduin niiden väliin painaen terskan häpyhuulia vasten liikkuen pienillä työnnöillä vasten klitorista Mirjan ulahtaessa. Etenin varovasti minulla ei ollut mitään kiirettä eikä minulta roiskahtaisi spermat häpykarvoille. Tiesin olla varovainen ensi kerran miehen kanssa kiimaan tulleen neitosen kanssa.
Suutelin rintoja ja imin nännejä vuorotellen unohtamatta pillua. Painoin terskaa tunnustellen alempaa. Käyttäen sisällä levittäen aukkoa tunsin liukkauden lisääntyvän kullista tulevien kiimatippojen ansiosta. Mirjan vartalo liikkui alla ja lantio haki välillä terskaa kuin ohjaten sisään ja yrittäen väistää. Minulle nämä liikkeet olivat tuttuja. Jatkoin yrityksiä sisään ja tunsin lantion liikkeen muuttuvan tarjonnaksi kiiman lisääntyessä. Mirjan alkaessa huohottaa ja nostaessa lantiotaan terskaa vasten tunsin pääseväni vähän sisälle. Painoin kullin kerralla pohjaan asti Mirjan älähtäessä immenkalvon puhjetessa. Olin paikoillani antaen pikku pillun tottua kovaan kulliini.
Hetken kuluttua aloin tehdä kunnon työntöjä painaen terskan vasten kohdun suuta jääden paikoilleni. Oli mahtava tunne tiukan ensikertalaisen pillun puristuessa kullini ympärille. Jatkoin panemistani ja tunsin siemensyöksyn tulevan. Työnsin kullini niin syvään kuin pystyin. Mirjan huudahtaessa tunsin spermaa tulevan monta ruiskausta peräkkäin syvälle pilluun. Kullin pehmetessä vetäydyin Mirjan kovia kokeneesta pillusta ja jäin Mirjan viereen joksikin aikaa jutellen. Pyysin jotta voisimmeko joskus tavata uudelleen ja sain lupauksen suudelman kera. Se on sitten uusi juttu.
|
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|