| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
Yllätyskimppa
|
| Laatija |
Debbe |
| Julkaistu |
11.10.2011 |
| Teksti |
Tämä tapahtui ollessani 18v kundi silloisen tyttöystäväni kämpillä. Alku oli aika tavallisen kuuloinen perjantai-ilta, kun puhelin soi ja sain kutsun Ninan, tyttöystäväni luokse.
Paremmankaan tekemisen puutteessa lähdin. Nina asui kolmehuoneisessa solukämpässä muutaman lähijuna-aseman päässä. Talon säännöt kielsivät vieraat klo 21 jälkeen ja täysin ehdottomasti yövieraat. Eipä se ollut koskaan haitannut meitä, kun vietimme kiihkeitä teinirakkauden öitä kapinatyyliin kahdestaan. (yksi hänen kämppiksistäänkin asutti poikaystäväänsä vakituisesti omassa solussaan) Saavuin paikalle n. Klo 22 aikaan ja pieni yllätys oli, että vieraina oli lisäksi kaksi Ninan kaveria. Asuntolan Sääntörikkomus Ultima. Tytöillä oli kori kaljaa (kiellettyä sekin) ja hyvä meininki selvästi päällä. Siinä istuimme sitten kaikki 11 neliön solulaatikossa minä lattialla korkaten omaa pulloa ja tytöt Ninan sängyllä.
Hedi ja Minna, Ninan kaverit olivat ihan mukavia, kun teimme sinunkauppoja. Emme olleet tavanneet ennen. 18v Minna tosin Ninan esittelemänä oli "telaketjulesbo", mitä ulkonäkökin viittasi kiiltävällä kaljulla, isolla hupparilla ja maastohousuilla. 18v Hedi oli taas tavallisen naisellisesti mustaan tuubitoppiin ja tiukkoihin farkkuihin pukeutunut ilmestys. Tiimalasivartalolla ja ehkä tietoisesti istui liian etunojassa tarjoten näkymää liiveittäkin, hyvin terhakkaaseen vakoon. Nina itse puolipitkätukkainen t-paidassa ja kotiverkkareissa. Perusjuttelu muuttui yhtäkkiä kaljakorin tyhjetessä keskusteluun rinnoista ja minun piti lausua mielipiteeni. Tytöt ottivat paidat pois ja siinä edessäni oli vapaana 6 erikokoista palloa Minnan hupparin alta paljastui arviolta b-kokoiset, Ninalta itseltään 75c (tiedolla) ja Hedillä hieman isommat tosin Ninaa korkeammalla edustavat kiinteät pallot nätin pienillä nänneillä. Nina tajusi mitä tuijotin ja kouraisi Hedin toista tissiä.
"Taitaa olla voittajat"
"No joo", ähkäisin. Tunsin punastuvani. Nina puristi omiaan kiinni toisiinsa ja tuli lattialle polvilleen eteeni.
"Mut näistä saat maistaa."
Sain nännin suuhun ja imaisin. Housuissa alkoi jomottaa. Nina alkoi avata housujani julistaen, että täälläkin on jotain. Hän nosti ja työnsi mut sängyn reunalle, riisui istuessani minut munasilleen. Jännityksestä arasti puoliseisokissa olin kaikkien kolmen nähtävänä. Nina alkoi runkkaamaan mua kädellä ja sitten ottamaan suihin Hedi nojautui puoleltaan lähemmäs, kun Minna taas nojasi seinää vasten tosin katsoi koko ajan. Aloin rentoutua ja kovettua Ninan käsittelyssä. Hedi riisui housunsa ja pyysi Ninaa vaihtamaan. Nina tuli sängylle riisuen omat housunsa ja kääntyi riisumaan Minnaa. He suutelivat yllätyksekseni. Tunsin kalussani uuden kosketuksen ja vilkaisin alas Hediin. Hän oli liukastanut tissinsä syljellään ja puristi ne nyt kaluni ympärille tehden edestakaista liikettä. Olisin ehkä tullut, ellei tilanteen jännitys olisi niin suuri.
Sitten pimeni, kun Nina istui pillunsa naamalleni. Hedi jatkoi touhuaan suulla ja tisseillään.
Nina nousi hetken lipityksen jälkeen ja istui kovan kankeni päälle. Hellä ratsastus alkoi. Rentouduin enemmän, kun tunsin jotain tuttua. Katsoin viereeni, jossa Minna makasi huokaillen Hedin nuollessa häntä. Nina sormetti Minnaa, Hedin vetäytyessä hetkeksi hengittämään. Sormi löysi isoksi yllätykseksi minun suuhuni. Ninan mehua hieman makeampi Minnan, tuon kaljun lesbon kiimaliemi huulieni kirkasteena.
Nina sai ratsastamisesta tarpeekseen ja nousi pois. Hedi huomasi ja tuli seuraavana päälleni. Hän nojasi eteen tuoden tissit naamalleni. Kiihotti helvetisti panna toista tyttöä kun oma partneri katsoi vieressä. Nina yllytti Minnaa nuolemaan häntä, mutta ei suostunut miehen makua maistamaan.
"Voinko mä sit maistaa sua", ehdotin Hedin panemisen lomasta. Vastaus oli vaan "vittu et!". En lannistunut. Käännyin Hedin taakse ja panin takaa useamman lujan vedon joka sai hänet voihkimaan kunnolla. Hän sai ejakuloivan orgasmin suihkimalla lakanat ja pallini, sekä hieman reisiäni märäksi. Hedi lyyhistyi vatsalleen ja Nina innostui varteni kirkkaasta kuorrutuksesta ja maisteli Hedin mehuja. Laukesin itse Ninan suuhun. Hedi tuli myös apajalle vaihtaen Ninan kanssa avoimia kielareita. Hedi tiristi itse viimeisetkin ulos kyrvästäni ja nuoli sen puhtaaksi. Joimme sängyllä nelisteen lisää ja juttelimme kaikkea, kunnes nukahdimme.
En koskaan saanut kokeiltua Minnaa. Tosin Nina ja minä panimme Hedin kanssa kolmisin pari kertaa tämän jälkeen
|
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|